Tapaus Esperi Caren pitää näkyä eduskuntavaaleissa

Maanantai 28.1.2019 klo 19:53 - Maria

Jos pääministeripuolue kokoomus olisi vuonna 2012 suostunut kirjaamaan SDP:n ehdottaman vanhusten hoiva-asumisen minimihoitajamäärän lakiin, olisivatko vanhustemme asiat nyt paremmin?

Ottaa sydänjuuria myöten lukea vanhusten ympärivuorokautisen hoivan piirissä tapahtuneista laiminlyönneistä hoivayhtiö Esperi Caressa. Tuntuu kuin palaisi 2010-luvun alkuun jolloin vastaavat uutiset olivat miltei viikoittaisia. Suomessa valmistauduttiin tuolloin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Takana oli keskustajohtoisen porvarihallituksen vaalikausi ja se oli jättänyt murheellisen jälkensä suomalaiseen vanhusten hoitoon ja hoivaan. Ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa ei ollut riittävästi henkilökuntaa, vanhusten vaippoja ei vaihdettu tarpeeksi usein, aliravitsemus oli isona huolena, ulkoilemaan ei päässyt ja levottoman vanhuksen sänkyyn sitominen oli yleinen maan tapa. Oli selvää, että poliittisten päättäjien piti korjata tilanne. 

Hoitajat olivat raportoineet työssään kohtaamista epäkohdista silläkin uhalla, että heitä uhkailtiin sen johdosta jopa työpaikansa menettämisellä. SuPerin eli Suomen lähi- ja perushoitajaliiton näkemyksen mukaan tarvittiin henkilöstömitoituksen kirjaaminen lakiin silloisten suositusten sijaan. Suositukset eivät toimineet. Niiden rikkomisesta ei seurannut mitään vakavaa. Lain rikkomisesta puolestaan seuraisi sanktioita.

Kun vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen sain hoitaakseni peruspalveluministerin työn, pidin itsestään selvänä, että riittävä määrä hoitajia oli edellytys hyvälle ja inhimilliselle hoidolle ja hoivalle, ja että asia piti saada kuntoon. Vaadin mitoitusminimiksi 0,7 hoitajaa hoidettavaa kohden. Se on taso, jonka myös SuPer katsoi riittäväksi. SDP:n hallituskumppani ja pääministeripuolue kokoomus ei tähän suostunut. Olisi ihanaa saada sanoa nyt vuoden 2019 alussa, että olin silloin väärässä. En valitettavasti ollut. 

Toinen huoleni vanhustenpalveluissa liittyi silloin muodikkaaseen vanhusten palveluiden yksityistämisintoon. Silloin moni oikeistopuolueissa uskoi ja vannoi yksityisten hoivapalveluiden nimiin. Niistä maalattiin kaunista kuvaa kodinomaisina ja virikkeellisinä vanhusten viimeisten vuosien onneloina. Jotkut niistä olivatkin, mutta niihin aikoihin alkoi myös trendi, että suuret hoivayritykset ostivat pienet tarkoituksenaan vallata markkinat ja tehdä omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa. Nykyään vanhusten hoiva-asuminen onkin lähinnä kolmen suuren käsissä eli Esperi Caren, Mehiläisen ja Attendon.

Aikoinaan sitovaa henkilöstömitoitusta vastustettiin erityisesti juuri suurten yksityisten palveluntuottajien ja heidän etuaan ajavien taholta poikkeuksellisen voimakkaasti. Argumentteina käytettiin muun muassa täysin perusteetonta pelkoa siitä, että mikäli ympärivuorokautisessa hoivassa olisi riittävästi henkilökuntaa, kotihoidossa olevat vanhukset jäisivät vaille hoitoa. Väitettiin jopa demareiden päämääräksi saada mahdollisimman moni hyväkuntoinen vanhus kunnalliseen laitoshoitoon pois omasta kodistaan, koska sillä saataisiin kuntiin lisää työntekijöitä. Todellisuudessa hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti vanhustenpalveluissa painotettiin nimenomaan kotihoidon ensisijaisuutta. Sen jopa ajateltiin tuovan säästöjä, kun kalliista ympärivuorokautista hoivaa voitaisiin vähentää.

Ihan älykkään oloisetkin ihmiset alkoivat hokea yksityisten palveluntuottajien mantraa siitä, että henkilöstömitoitus ei ratkaise hoivan laatua, kunhan hoivalaitosten johtaminen on kunnossa. Silloisen julkisuudessa ja hallituksen sisällä käydyn kiistelyn lopputulema ei ole suomalaisen politiikan parhaita hetkiä. 

Pääministeripuolueena kokoomus teki selväksi, että henkilöstömitoituksia ei lakiin kirjata. Kompromissina saatiin kuitenkin kirjaus, jonka mukaan kirjaukseen voitaisiin palata, mikäli yhdessäkään hoivayksikössä alitettaisi 0,5:n mitoitus. Hetkeksi tilanne vanhustenpalveluissa koheni tuon kirjauksen seurauksena. Sitovien henkilöstömitoitusten uhka oli kuin vaaniva leijona, joka uhkasi yksityisten palveluntuottajien voitontavoittelua. Mutta kauaa ei tuo uhka purrut. Viimeistään Stubbin hallitus lakaisi kirjauksen maton alle niin syvälle, että sitä seurannut Sipilän hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa peräti 70 miljoonan euron säästöt vanhusten palveluista ja suunnitteli saavuttavansa ne alentamalla henkilöstömitoitusta vanhasta 0,5 suosituksesta 0,4:ään.

Esperi Caren tapaus osoittaa, että markkinavoimille pitää osoittaa selkeät rajat. Ahneus on valitettavasti moraalia vahvempi voima. Näyttää siltä, että vanhuspalveluiden korjaamisen osalta on edessä taas uusi taistelu. Tapaus Esperi Caren pitää näkyä eduskuntavaaleissa ja puolueiden pitää kertoa äänestäjille todelliset kantansa vanhusten palveluiden korjaamiseen. Minkälainen maa Suomi on, jos se alistuu voitontavoittelun kylmälle kädelle ja jättää vanhuksensa kerta toisensa jälkeen heitteille? Oikeistopuolueiden hellimä ajatus yritysten omavalvonnan ja suositusten riittävyydestä on osoittautunut vääräksi. Tämän ovat nyt aivan liian monet vanhukset joutuneet viimeisinä elinvuosinaan tuntemaan nahoissaan. 

8 kommenttia . Avainsanat: Vanhuspalvelut, vanhukset, ympärivuorokautinen hoiva

Asenne ei korvaa riittämätöntä hoitajamäärää

Perjantai 20.2.2015 klo 14:49 - Maria

Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) kertoi IL Lukijalta-palstalla 19.2.2015 vastustavansa vanhuspalvelulain kautta turvattavaa laitoshoidon riittävää henkilöstömäärää. Toivottavasti tämä on hänen yksityisajatteluaan eikä kokoomuksen virallinen kanta.

Sarkomaalle ja kokoomukselle on hyvä muistuttaa, että eduskunta edellytti vanhuspalvelulain käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2012, että ”hallitus arvioi henkilöstömitoituksen toteutumisen vanhuspalvelulaissa tarkoitetulla tavalla vuoden 2014 aikana ja mikäli ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä ei ole saavutettu suosituksen mukaista henkilöstömitoitusta (vähintään 0,5), antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä”.

THL ja Valvira ovat seuranneet vanhuspalvelulain toimeenpanoa ennen ja jälkeen lain voimaantulon. Tilanne on vanhuspalvelulain voimaan astumisen jälkeen parantunut huomattavasti, mutta se ei kuitenkaan lohduta niiden palveluyksiköiden vanhuksia ja heidän omaisiaan, jossa ei ole edelleenkään riittävästi hoitajia. Näitä alimitoitettuja palveluyksiköitä on edelleen peräti 10 prosenttia ja niissä asuu melkein 4000 ikäihmistä.

Sitovia henkilöstömitoituksia tarvitaan. Kyse on ihmisoikeuksiin kuuluvasta oikeudesta saada riittävää hoitoa ja hoivaa ja arvokas vanhuus. SDP:n tavoin sitovia henkilöstömitoituksia on vaatinut myös perushoitajaliitto SuPer.

Kokoomuslaisten on usein kuultu sanovan, että laitoshoidon sitova mitoitus merkitsisi hoitajien vähentämistä kotihoidosta. Moinen vastakkainasettelu on epäreilua vanhuksia kohtaan. Riittävää henkilöstön määrää tarvitaan molempiin, eikä toinen sulje pois toista. On myös väitetty, että minimimitoituksen säätäminen tekisi minimistä maksimin. Tämäkään väite ei pohjaa mihinkään todelliseen. Jo nykyisellään minimisuosituksesta huolimatta hoitolaitoksissa arvioidaan hoitajien mitoitus hoidon tarpeen mukaan. Niin olisi jatkossakin, sillä erolla, että lakisääteinen minimimitoitus tekisi alimitoituksen laittomaksi.

Ei ole oikein, että melkein 4000 ikäihmisen riittämätön hoito ja hoiva hyväksytään ja jäädään odottamaan asian korjaantumista itsekseen. Parantunut tilanne on vanhuspalvelulain huolellisen seurannan ansiota. Kokoomuksen maalailemia riskejä suurempi vaara on siinä, että ilman sitovia henkilöstömitoituksia tilanne palautuu sellaiseksi kuin se oli ennen henkilöstömitoituksesta aloitettua lainvalmistelua ja siihen liittyvää seurantaa.

Välillä kuulee, että vanhuspalveluiden ongelmat ratkeavat, kunhan hoitajat tekevät työnsä oikealla asenteella. Mielestäni moinen on loukkaavaa niin hoitajia kuin hoidettavia kohtaan. Viimeksi tällaisen väitteen esitti A-studion haastattelema "asiantuntija".

Meidän poliitikkojen on muistettava puolustaa kaikessa päätöksenteossa yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Vanhuspalvelulaki ja eduskunnan yksimielisesti edellyttämä nollatoleranssi liian vähäiselle hoitotyöntekijöiden määrälle on konkretiaa, joka koskettaa juuri kaikkein eniten apua tarvitsevia. Lisää henkilökuntaa tarvitaan myös vanhusten kotihoitoon, koska yhä huonokuntoisempi vanhus jää asumaan kotiinsa. Kodista ei kuitenkaan saa tulla vanhukselle vankilaa ja hänen pitää päästä asianmukaiseen laitoshoitoon silloin kun siihen on tarve.

Kun aloitin vanhuspalvelulain valmistelun v 2011 mediassa kerrottiin jatkuvasti laitoshoidossa heitteille jätetyistä vanhuksista. Minua hävetti silloin Suomen puolesta, ja tulee hävettämään edelleen, jos nyt hyvään alkuun saatu mitoitusasia päästetään ennalleen.

1 kommentti . Avainsanat: Vanhuspalvelut, hoitomitoitus

Vanhustenhoito ja lähimmäisenrakkaus

Torstai 17.9.2009 klo 13:17 - maria

 

 

Tämän viikon kuuma keskustelunaihe eduskunnassa on liittynyt lähimmäisenrakkauteen. Valtiovarainministeri Katainen peräänkuulutti tätä raamatulliseksikin miellettyä ajatusta valtion budjettikeskustelun yhteydessä.

Hyvä asia, koska lähimmäisenrakkauden toteutuminen myös poliittisten päätösten kautta on tärkeää.

Ajatus lähimmäisenrakkaudesta löytyy Jaakobin kirjeestä: "Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein."

Pelkkä rakastaminen ilman tekoja ei kuitenkaan riitä. Jaakobin kirje jatkuu sanoilla: "Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa, mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille, mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut."

***

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Se, miten esimerkiksi vanhustenhuoltomme toimii, on valinta, vaikka sitä ei aina halutakaan myöntää. Äskettäisen selvityksen mukaan meillä Suomessa aivan liian moni toimintakykynsä menettänyt vanhus joutuu elämään ihmisarvolle sopimattomalla tavalla. Sinänsä nyt tehdyssä selvityksessä ei ole mitään uutta. Vanhustenhuollon parantaminen on ollut jo useampien vaalien suuri teema. Suuret puheet ovat kuitenkin vaienneet nopeasti vaalien jälkeen. Vahva päämäärätietoinen tahtotila on puuttunut ja näin sama vanha meininki päässyt jatkumaan. Mutta toisinkin voisi olla.

***

Muutama vuosi sitten päätin viedä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan tutustumaan tanskalaiseen vanhustenhuoltoon. Olin lukenut lehdestä sikäläisistä hoitokodeista, joissa esimerkiksi dementikot saivat asua kodinomaisissa hoitolaitoksissa vailla lukittuja ovia ja vahvan lääkityksen voimalla makuuttamista. Jutussa kerrottiin, kuinka vanhukset saivat päivisin harrastaa puutarhanhoitoa tai muuta puuhaamaan kannustavaa. Päiväaktiviteettien vuoksi yöaikaan hoitokodissa oli hiljaista, koska päivällä tehty "työ" vahvisti unta jopa niin, että lääkitystä tarvittiin vain harvoissa tapauksissa.

Ja ihme tapahtui. Tuo matka sai niin kaupunkini virkamiehet kuin päättäjätkin innostumaan työstään aivan uudella tavalla. Me teimme nopealla aikataululla päätöksen, että Tanskan-mallinen hoito pitää saada mahdolliseksi myös Espoossa. Pari vuotta sitten Espoossa järjestettiin arkkitehtikilpailu aivan uudentyyppisen kuntouttavan sairaalan suunnittelusta. Hanke eteen hyvää vauhtia ja kokonaisuuden ensimmäinen vaihe valmistuu jo 2014. Sairaalan yhteyteen tulee senioriasuntoja, palvelukoteja ja vaativampaa hoitoa tarvitsevien yksikkö. Ideana on mahdollistaa iäkkäälle heikon toimintakyvyn omaavalle riittävästi kuntouttavaa toimintaa ja mahdollisuus elää kodiksi mieltämässään paikassa parhaimmillaan loppuun saakka ilman, että joutuu pitkäaikaispotilaaksi kolkolle sairaalaosastolle. Jos se on mahdollista Tanskassa, miksi ei meilläkin.

***

Jos jokin ei toimi, se pitää korjata. Poliittisten päättäjien on oltava osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Vaihtoehdottomuus ei ole totta. Aina on olemassa vaihtoehto – jos niin halutaan.

3 kommenttia . Avainsanat: vanhuspalvelut, vanhustehoito, lähimmäisenrakkaus