Asenne ei korvaa riittämätöntä hoitajamäärää

Perjantai 20.2.2015 klo 14:49 - Maria

Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) kertoi IL Lukijalta-palstalla 19.2.2015 vastustavansa vanhuspalvelulain kautta turvattavaa laitoshoidon riittävää henkilöstömäärää. Toivottavasti tämä on hänen yksityisajatteluaan eikä kokoomuksen virallinen kanta.

Sarkomaalle ja kokoomukselle on hyvä muistuttaa, että eduskunta edellytti vanhuspalvelulain käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2012, että ”hallitus arvioi henkilöstömitoituksen toteutumisen vanhuspalvelulaissa tarkoitetulla tavalla vuoden 2014 aikana ja mikäli ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä ei ole saavutettu suosituksen mukaista henkilöstömitoitusta (vähintään 0,5), antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä”.

THL ja Valvira ovat seuranneet vanhuspalvelulain toimeenpanoa ennen ja jälkeen lain voimaantulon. Tilanne on vanhuspalvelulain voimaan astumisen jälkeen parantunut huomattavasti, mutta se ei kuitenkaan lohduta niiden palveluyksiköiden vanhuksia ja heidän omaisiaan, jossa ei ole edelleenkään riittävästi hoitajia. Näitä alimitoitettuja palveluyksiköitä on edelleen peräti 10 prosenttia ja niissä asuu melkein 4000 ikäihmistä.

Sitovia henkilöstömitoituksia tarvitaan. Kyse on ihmisoikeuksiin kuuluvasta oikeudesta saada riittävää hoitoa ja hoivaa ja arvokas vanhuus. SDP:n tavoin sitovia henkilöstömitoituksia on vaatinut myös perushoitajaliitto SuPer.

Kokoomuslaisten on usein kuultu sanovan, että laitoshoidon sitova mitoitus merkitsisi hoitajien vähentämistä kotihoidosta. Moinen vastakkainasettelu on epäreilua vanhuksia kohtaan. Riittävää henkilöstön määrää tarvitaan molempiin, eikä toinen sulje pois toista. On myös väitetty, että minimimitoituksen säätäminen tekisi minimistä maksimin. Tämäkään väite ei pohjaa mihinkään todelliseen. Jo nykyisellään minimisuosituksesta huolimatta hoitolaitoksissa arvioidaan hoitajien mitoitus hoidon tarpeen mukaan. Niin olisi jatkossakin, sillä erolla, että lakisääteinen minimimitoitus tekisi alimitoituksen laittomaksi.

Ei ole oikein, että melkein 4000 ikäihmisen riittämätön hoito ja hoiva hyväksytään ja jäädään odottamaan asian korjaantumista itsekseen. Parantunut tilanne on vanhuspalvelulain huolellisen seurannan ansiota. Kokoomuksen maalailemia riskejä suurempi vaara on siinä, että ilman sitovia henkilöstömitoituksia tilanne palautuu sellaiseksi kuin se oli ennen henkilöstömitoituksesta aloitettua lainvalmistelua ja siihen liittyvää seurantaa.

Välillä kuulee, että vanhuspalveluiden ongelmat ratkeavat, kunhan hoitajat tekevät työnsä oikealla asenteella. Mielestäni moinen on loukkaavaa niin hoitajia kuin hoidettavia kohtaan. Viimeksi tällaisen väitteen esitti A-studion haastattelema "asiantuntija".

Meidän poliitikkojen on muistettava puolustaa kaikessa päätöksenteossa yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Vanhuspalvelulaki ja eduskunnan yksimielisesti edellyttämä nollatoleranssi liian vähäiselle hoitotyöntekijöiden määrälle on konkretiaa, joka koskettaa juuri kaikkein eniten apua tarvitsevia. Lisää henkilökuntaa tarvitaan myös vanhusten kotihoitoon, koska yhä huonokuntoisempi vanhus jää asumaan kotiinsa. Kodista ei kuitenkaan saa tulla vanhukselle vankilaa ja hänen pitää päästä asianmukaiseen laitoshoitoon silloin kun siihen on tarve.

Kun aloitin vanhuspalvelulain valmistelun v 2011 mediassa kerrottiin jatkuvasti laitoshoidossa heitteille jätetyistä vanhuksista. Minua hävetti silloin Suomen puolesta, ja tulee hävettämään edelleen, jos nyt hyvään alkuun saatu mitoitusasia päästetään ennalleen.

1 kommentti . Avainsanat: Vanhuspalvelut, hoitomitoitus

Tulevasta vanhuspalvelulaista

Perjantai 30.3.2012 klo 11:26 - maria

Ikääntyneiden hoidon ja hoivan puutteet ovat puhuttaneet jo pitkään. Huoltaan ikäihmisten palveluiden nykytilasta ovat ilmaisseet laajasti heidän parissaan työtään tekevät ammattilaiset, itse palveluiden piirissä olevat ihmiset ja heidän omaisensa, sekä iäkkäiden oikeuksien puolesta toimivat järjestöt.

 

Suomi on elänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden murroksessa jo pitkään.  Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yksityiset toimijat ovat vallanneet alaa ja kaventaneet osaltaan julkisesti tuotettujen palveluiden määrää. Vaikka tarjonta on monipuolistunut, haasteeksi on toisaalta noussut järjestelmän eriarvoistuminen. Palvelun tarvitsijan asuinpaikka ja jopa lompakon paksuus ovat alkaneet määritellä saatavia palveluita. Tästä kehityskulusta Suomelle on huomauttanut myös OECD.

Oma haasteensa on ollut myös siinä, että kunnissa palveluita kilpailutettaessa raha on mennyt liian usein laadun ja vaikuttavuuden edelle. Myös kuntien omana tuotantona järjestettyihin palveluihin on jäänyt kehittämisen tarvetta. Palveluiden painopistettä on päästetty siirtymään ns. tulipalojen sammuttamiseen terveyden edistämisen ja ylläpidon sijaan. Liian monesti ennaltaehkäisyyn ja oikea-aikaiseen hoitoon ei ole panostettu juhlapuheista huolimatta. Tämä on osaltaan johtanut myös ikääntyneiden kasvavaan laitoshoidon tarpeeseen.

 

Tietoa siitä, miten ennaltaehkäisyllä, varhaisella puuttumisella ja kuntoutuksella pystytään estämään ennenaikainen toimintakyvyn heikkeneminen, löytyy niin suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin tutkimuksesta. Jokaisella iäkkäällä pitäisikin olla oikeus toimiviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Tämä on paitsi ihmisoikeuskysymys myös taloudellisesti järkevää.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on tehty arvioita ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon menojen kehityksestä vuoteen 2060 saakka. Nykyisellään ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon kustannukset ovat noin reilu prosentti bruttokansantuotteesta. Mikäli Suomi ei ala panostaa toimintakyvyn ylläpitoon ja näin vähennä raskaimman hoidon tarvetta, ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon menojen bkt-osuus nousee lähelle 3,9 prosenttia vuoteen 2060 mennessä. Ikääntyneiden hoidossa ja hoivassa on siis saatava aikaiseksi painopisteen muutos myös talouden kestävyyden näkökulmasta.

 

Vuonna 2013 voimaan astuva vanhuspalvelulaki on kauan odotettu uudistus ja sille on asetettu syystäkin korkeat toiveet. Lain ensimmäinen luonnos kiersi kunnat ja asiantuntijatahot viime keväänä palautelausuntoja keräten. Lausuntokierroksen jälkeen kävi selväksi, että lakiluonnos vaatii vielä lisätyöstämistä. Nimesin viime syksynä lain jatkotyötä varten työryhmän, joka luovuttaa ehdotuksensa uudeksi laiksi huhtikuun puolessa välissä. Viime keväänä järjestetyn lausuntokierroksen palaute on otettu ansiokkaasti lain jatkotyöstämisessä huomioon. Suomeen on tulossa laaja hyvinvointia edesauttava tulevaisuuteen näkevä ikälaki. Työryhmä on tehnyt erinomaista ja uraauurtavaa työtä.

 

Tulevan vanhuspalvelulain tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä sekä itsenäistä suoriutumista. Se vahvistaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palveluidensa kehittämiseen. Lailla turvataan, että ikääntynyt henkilö saa heikentyneen toimintakykynsä edellyttämiä laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti sekä ohjausta ja tukea muiden tarjolla olevien palveluiden käyttöön. Laki vahvistaa myös ikääntyneen henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaali- ja terveyspalveluiden sisältöön.

 

Iäkkäiden ihmisten eliniän kasvu on upea asia, mutta myös selkeä yhteiskuntamme suunnan muutoksen ja kehittämisen paikka. Jos haluamme rakentaa hyvinvointia vauvasta vaariin, vaatii se erityistä herkkyyttä tunnistaa hyvinvoinnin juuret. Tähän tarvitaan enemmän kuin vain sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden kehittämistä.  Yhteisöt kehittyvät vain yhteisellä tekemisellä. Erilaiset keinotekoiset raja-aidat sietävät roviolle. Yhteiskunnan jakaminen lasten, nuorten, aikuisten, erityisryhmien ja vanhusten siiloihin on auttamattoman takapajuista. Niin ikään eri hallinnonalojen on ruvettava näkemään kokonaisuuksien kautta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohella ikääntyvien näkökulmasta merkittäviä ratkaisuja tehdään asumis-, kulttuuri-, liikenne- ja sivistyspalveluiden sekä yhdyskuntasuunnittelun alueella. Järjestösektorilla ja elinkeinoelämän ratkaisuilla on myös erityisen tärkeä osa kokonaisuuden toimivuudessa, kuten myös sillä miten itse kukin meistä asenteellisesti suhtautuu iäkkäisiin kanssaihmisiimme. Yhteiskunta on meidän kaikkien yhteinen asia.

20 kommenttia . Avainsanat: vanhuspalvelulaki, ikääntyneiden palvelut

Terveyskeskukset kuntoon!

Keskiviikko 13.4.2011 klo 4:51 - maria

Perusterveydenhuolto pitää rakentaa takaisin siksi ylpeyden aiheeksi, jota se vielä ennen 90-luvun lamaa oli.

Terveyspalveluiden kuntoon saaminen on yksi tulevan vaalikauden tärkeimmistä asioista. Terveyskeskusten nykyinen palvelu ei ole hyvinvointivaltiosta vaan ihan jostain muusta.

Hälyttävänä piirteenä nykyisessä suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä on sen eriarvoisuus. Kuin todistuksena tästä, köyhimpien kansalaisten elinajanodote ei ole noussut kahteenkymmeneen vuoteen, vaikka kaikkien muiden elinikä on tasaisesti pidentynyt.

Kohtuuttomat jonot terveyskeskuksissa ja virkasuhteisten lääkäreiden vähyys aiheuttavat liian usein kohtuutonta murhetta apua hakevalle ihmiselle. Terveyskeskuksesta apua hakenut kansalainen joutuu yhä useammin ohjatuksi yksityiselle terveysasemalle. Ei ole ihme, että yksityisten terveysvakuutusten ottaminen tulee yhä suositummaksi. Kaikilla ei vaan ole niihin varaa.

Näin vaalien alla on puhuttu aivan liian vähän siitä, mitä eri puolueet esittävät terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseksi.

Vaihtoehtoja kuitenkin on.  Keskusta tarjoaa maakuntamallia, vihreät viiteen erityisvastuualueeseen perustuvaa ostopoolimallia ja Kokoomuksella on Risikon mallinsa. Meillä demareilla omamme.

Risikon mallin hyviä puolia on sen kokonaisvaltaisuus ja käytännön haasteiden ymmärrys. Siinä sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteyttä vahvistetaan ja tuodaan terveyskeskuksiin muun muassa aiemmin erikoissairaanhoitoon kuuluneet silmä- ja korvalääkäreiden palvelut sekä gynekologit. Risikon malli on hyvä ja muistuttaa pitkälti SDP:n mallia.

Myös SDP:n esitys lähtee ajatuksesta, jossa perusterveydenhuoltoa, eli terveyskeskusten toimintaa vahvistetaan huomattavasti nykyisestä. Niin meidän kuin kokoomuksen mallissa karsittu byrokratia ja turhista rönsyistä eroon pääseminen edellyttää kuntahimmeleiden purkamista ja vahvoja peruskuntia. Keskustan malliin verrattuna tässä tulee näiden kahden mallin vahvuus. Tärkeintä on palvelu, ei byrokratia.

Vaativa erikoissairaanhoito tulee keskittää viidelle erityisvastuualueelle, joilla on riittävät resurssit. Vahvistuvia voimavaroja tulee käyttää laadun ja työskentelyolosuhteiden parantamiseen sekä hoitohenkilökunnan riittävyydestä huolehtimiseen. Myös vihreät ajavat viittä aluetta, mutta aika lailla eri lähtökohdasta.

 Vihreiden mallissa hyvää on ajatus viidestä piiristä ja monia ongelmia tunnistetaan oikein, mutta heikkoa sen sijaan mallin tarjoama takaportti massiiviselle palveluiden yksityistämiselle. Vihreät kutsuvat malliaan ostopoolimalliksi. Vihreät sanovat haluavansa eroon osaoptimoinnista, mutta käytännössä heidän mallinsa johtaisi juuri siihen. Se avaisi portit apposen selälleen terveyspalveluiden siirtymiselle kansainvälisten pääomasijoittajien liiketoiminnaksi.

 Keskustan maakuntamalli on tarjolla olevista puolueiden vaihtoehdoista heikoin. Se lähtee ajattelusta, jossa luodaan jälleen uusia hallinnon tasoja kuntien ja valtion väliin. Toteutuessaan se lisäisi byrokratiaa ja epäselvyyttä vastuissa, kun tavoitteena pitäisi pikemminkin olla molempien vähentäminen.

 

Keskusta on myös hellinyt ajatusta valtakunnallisesta terveysrahastosta. Rahaston ongelmana on ennen kaikkea sen sisältämä ajatus tilaaja- ja tuottajaorganisaatioiden täydellisestä erottamisesta, joka johtaa lähtökohtaiseen markkinaehtoisuuteen ja pahimmillaan täysimittaiseen yksityistämiseen.

Yksityisissä palveluissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta meidän demareiden mielestä ihmisten terveyttä ei pidä myydä yritysten voitontekovälineeksi. Julkista sektoria on täysin mahdollista kehittää koko kansaa parhaalla mahdollisella tavalla palvelevaksi. Kyse on vain tahtotilasta.

 SDP: n terveydenhuollon malli lähtee voimakkaimmin yhteisen vastuun ajatuksesta. Aivan kuten terveys on jokaiselle ihmiselle suunnattoman arvokas, kansan terveys on maamme hyvinvoinnin perusta.

 Hallitsematon yksityistäminen pitää pysäyttää. Jos kunta päätyy ostamaan palvelua yksityiseltä terveysalan yritykseltä, tämän pitäisi olla aito valinta eikä pakko. Nykyisellään pakko sanelee esimerkiksi vuokralääkäreiden käytössä. Kunnat joutuvat liian usein ostamaan lääkärinsä yritykseltä sen sijaan, että saisivat palkata lääkärin virkasuhteeseen. Suomalaiset veronmaksajat ovat olleet tässä kehityksessä häviäjäpuolella, voittajina ovat olleet kansainväliset terveydenhuollon yritykset.

Terveydenhuoltojärjestelmäämme on tunkeutunut Troijan hevonen, joka ei ajattele kansalaisten etua, vaan omaa voittoaan. Yksityistä sektoria pitää hyödyntää, mutta sen ei saa antaa määrätä.

Kuntien pitää pystyä tarjoamaan laadukasta palvelua asukkaille ja hyviä työskentelyolosuhteita terveydenhuollon ammattilaisille. Tämä vaatii resurssien keskittämistä hallinnon sijasta palveluihin. Kuntarakennetta on siis kehitettävä, muuten ei palveluita pystytä vahvistamaan. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme pitää saada sellaiseen kuntoon, että kenenkään ei edes tee mieli etsiä palvelua pankkikortti tai vakuutus kädessä. Jos tämä on mahdollista Britanniassa ja monessa muussa maassa, miksi se ei olisi mahdollista myös täällä?

20 kommenttia . Avainsanat: terveyskeskus, lääkärit, palvelut, terveydenhuolto uudistus

Euroopan kriisipaloissa naapurin mummon kalsareissa

Sunnuntai 10.4.2011 klo 11:06 - maria

Onko meillä menossa Portugalin, Saksan vai Suomen vaalit?

Meitä poliitikkoja syytetään usein siitä, että unohdamme arjen asiat. Nyt näin on käynyt television vaalitenttejä vetäville toimittajille.

Televisiotenttejä seuratessa joku voi luulla, että näissä vaaleissa on vain yksi tärkeä ja kaiken ratkaiseva aihe. Alan epäillä, että Suomen kansaa kiedotaan tässä sumuverhoon.

Väliaikaisesta Euroopan kriisirahastosta puhutaan yksityiskohtia myöten perusteellisesti. Vaaliväittelystä toiseen kuvio on mennyt suurin piirtein näin. Jutta Urpilaista haastetaan kerta toisensa jälkeen selventämään SDP:n jo selvennettyä kantaa pankkien vastuuseen saattamisesta. Jutan jälkeen ääneen pääsee Jyrki, joka nostaa sormensa opettajamaisesti ja sanoo, mutta Jutta hei tässä sammutetaan pensaspaloja. Jonka perään kylmäkiskoinen Kiviniemi alkaa toistaa kuinka hyvin kaikki oikeastaan on hoidettu.

Mutta ei ole. Suomi lähti sammuttamaan Euroopan kriisipaloja naapurin mummon pyykkinanurulta napatut kalsarit jalassa, vaikka jokainen tietää, että oikea palomies laittaa itselleen kunnon suojan ennen kuin ryntää liekkeihin. Jostain kumman syystä yleensä kriittisesti kaikkeen suhtautuvat valtalehtien toimittajatkin ovat nielleet Kataisen ja Kiviniemen vaihtoehdottomuuden mantran ja tukevat sitä.

Vaalikeskusteluihin toisi kaivattua raikkautta jos Kiviniemeä ja Kataista hiillostettaisiin yhtä intensiivisesti kotimaan asioista ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta kuin Urpilaista SDP:n pyrkimyksestä saada eurooppalaisiin pankkeihin rotia.

Lasse Lehtinen totesi viisaasti IltaSanomien kolumnissaan, että kansalle ei ole osattu kertoa, että vakautusrahastosta käytävässä keskustelussa on kyse Euroopan pankkien kurjasta kunnosta ja siitä, että Angela Merkelin hallitus ei uskalla sikäläisten vaalien takia käydä omien veronmaksajiensa kukkarolla.

Omien veronmaksajiensa kukkaron sijaan Euroopan talousveturi Saksa käy suomalaisten veronmaksajien kukkarolla. Saksalaisille pankeille annetut rahat ovat pois suomalaisten hyvinvointipalveluista.

Kokoomus hehkuttaa vaalimainoksissaan haluavansa viedä Suomea kohti paremminvointivaltiota. En ole kuullut yhdenkään toimittajan kysyvän kriittisesti, mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

Tulevan vaalikauden tärkeimpiä asioita tulevat olemaan muun muassa terveyskeskustemme, vanhustenhoitomme, päihde- ja mielenterveyspalveluidemme, vammaispalveluidemme ja päiväkotiemme tulevaisuus. Nämä ovat asioita, jotka koskettavat suoraan tai välillisesti suurinta osaa suomalaisista.

Onko kokoomus vahvistamassa palveluiden yksityistämistä ja näin heikentämässä koko kansalle tarkoitettuja julkisia palveluita? Miksi Kiviniemi päästetään kuin koira veräjästä kun hän ei suostu vastaamaan tulevan vaalikauden leikkaustarpeista? Äänestäjän kuluttajansuoja ei ole kovin korkealla näissä vaaleissa.

Yksi poikkeus onneksi löytyy. TV 1:n puheenjohtajatentissä toimittaja Riikka Uosukainen kysyi Kiviniemeltä leikkauslistoista, joita juuri nyt valmistellaan Kiviniemen itsensä johdolla. Uosukainen kysyi, miksi Kiviniemi väittää, että ei tarvitse leikata, että huijaako Kiviniemi? Kiviniemi vastasi, että kyse ei ole leikkauslistoista vaan viisaasta taloudenpidosta. Ja taas tuli mustasta valkoista. Mutta sekin keskustelu tyrehtyi ajanpuutteeseen.

Siihenkään kukaan ei ole tarttunut, että Katainen väittää hänen ja Sauli Niinistön olevan aivan samoilla linjoilla talouspolitiikassa. Eivät ole. Tässä olisi todellinen journalismin paikka.

Loppuun autovertaus. Ostaisitko käytetyn ja katsastamattoman auton uuden hinnalla? Käytetty ja katsastamaton hallitus on yhtä huono investointi.

17 kommenttia . Avainsanat: kreikan kriisi, portugalin kriisi, talous, hyvinvointipalvelut

Poliittisten virkanimitysten aika on ohi - myös vihreille

Tiistai 16.11.2010 klo 13:09 - maria

Maanantaina Espoon valtuuston kokouksessa tapahtui kaksikin merkittävää asiaa.

Se ensimmäinen asia saa tuntemaan ylpeyttä, toinen jotain muuta.

***

Ensin iloinen uutinen. Maanantain valtuusto osoitti konkreettisesti, että se on kyvykäs pyörtämään huonoja päätöksiä.

Espoossa valtuusto teki historiaa äänestämällä aiemman huonon päätöksen laboratoriopalveluiden vähentämisestä nurin.

Huonoja päätöksiä voi ja pitää muuttaa. Espoon terveysasemilta saa siis tulevaisuudessa tarvittavat laboratoriopalvelut.

Tämä on demokratiaa parhaimmillaan. Kansalaisten ääni kuului ja valtuutetut vastasivat kuulemaansa toiminnalla selitysten sijaan.

Jonkun mielestä eilinen jää historiaan ihmeiden päivänä. Skeptinen toteaa lakonisesti vaalien lähestyvän. Mutta ei kyse ollut ihmeistä tai vaaleista. Poliittiset päättäjät vain tunnustivat tosiasiat ja tekivät työnsä.

***

Mutta, jos jotain hyvää, niin sitten sitä itseäänkin.

Vihreät on puolue, joka on vaatinut poliittisten virkanimitysten kuoppaamista jo pitkään. Eilen valtuustossa vihreät vetivät herneen nenään, kun eivät sellaista itselleen saaneet. Tai muutama vihreä. Muun muassa Kaisa Rastimo ja Merva Mikkola irtisanoutuivat muun ryhmänsä suhmuroinnista hyvin selkeäsanaisesti valtuustopöntössä pitämissään puheissa.

Vihreiden hampaattomuutta ja kumartelua kokoomuksen suuntaan on Espoossa ihmetelty jo pitkään. Eilen tuon kumartelun selitys tuotiin heidän itsensäkin taholta julki. Kokoomuksen apupuolueena on toimittu, koska taustalla on painanut poliittinen lehmänkauppa. Vihreät halusivat menneen ajan maantavan mukaisesti itselleen poliittisen virkanimityksen. Ja tuohon virkaan henkilön, joka ei ollut testien mukaan virkaan hakijoista paras, ei edes toiseksi paras.

Valtuusto ei tätä hyväksynyt. Valtuusto valitsi virkaan mielestään pätevimmän. Se on espoolaistenkin etu. Kuten valtuutettu Rastimo puheessaan totesi, jos uusi toimialajohtaja tekee työssään virheen ja esimerkiksi ylittää budjettinsa, se raha leikataan todennäköisesti sosiaali- ja terveystoimesta.

***

Poliittisten virkanimitysten ajan on aika olla ohi ja kuopattu. Tällä tarkoitan sitä, että minkään puolueen jäsenkirjan ei voida katsoa pätevöittävän ketään, mutta jäsenkirja ei saa myöskään olla este johonkin virkaan pätevyyttä arvioitaessa.

Vaikka olenkin demari, olen aina toivonut, että vihreät olisivat politiikan vaseliini talvipakkasella.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo soikoon!

6 kommenttia . Avainsanat: espoon valtuusto, vihreät, poliittiset virkanimitykset, laboratoriopalvelut

Kustannustehokkuuden uhrit

Maanantai 18.10.2010 klo 10:49 - maria

Kustannustehokkuus-sanaa on viljelty laajasti niin yritysmaailmassa kuin julkisellakin sektorilla. Niukemmilla panostuksilla enemmän, on ollut miltei mantran kaltainen hokema.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin 8.10. Nokian tilanteesta otsikolla: Nokian kehitys pysähtyi kulujen vahtimiseen. Jutussa todettiin ”yhtiön vaikeuksien kasautuneen kolmen viime vuoden aikana äärimmilleen viritetyn kustannustehokkuuden takia”.

”Nokia näännytti alihankkijoitaan jatkuvalla kilpailuttamisella. Puhelimien komponentteja valittiin vain sen mukaan, mikä oli edullisin. Seurauksena oli mittavia laatuongelmia.”

Uutisessa ei kerrottu, miten tuo äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus ja jatkuva kilpailuttaminen on saanut Nokian alihankkijat kantamaan yhteiskuntavastuutaan vaikkapa Intiassa, mutta haluan uskoa, että Nokia on pitänyt huolta siitä, että esimerkiksi puhelimien komponenttien valmistuksessa syntynyt jäte on käsitelty asianmukaisesti, kestävän kehityksen edellytysten mukaisesti.

Toisin kävi Länsi-Unkarissa.  600 000 - 700 000 kuutiometriä myrkkyä pääsi luontoon alumiinitehtaan lietealtaasta. Laajalle levinnyt ja kokonaisia kyliä asuinkelvottomaksi saastuttanut mössö on myrkyllistä, se sisältää lyijyä sekä vahvasti syövyttäviä aineita. Kustannustehokkuuden nimissä seoksen annettiin elää vuositolkulla omaa elämäänsä rapistuneessa suoja-altaassaan. Pieniä vuotoja oli havaittu jo aiemmin, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi toimia.

Unkarin ympäristönsuojeluministeri Zoltan Illes kuvasi altaan reunojen pettämistä ja lietteen laajaa leviämistä maan historian pahimmaksi kemikaalionnettomuudeksi. Vastaavia tilanteita on uutisten mukaan odotettavissa muitakin, koska samantyyppisiä ongelmajätealtaita löytyy ympäri maailmaa.

Unkarin tapauksessa lietekatastrofin aiheuttaneen yrityksen voitot on jo kääritty. Tehtaan edustaja totesi altaan murtumisen johtuneen ulkoisista tekijöistä eikä onnettomuuden korvaaminen siis kuulu hänen edustamalleen yritykselle.

Jos tehdasta pyörittänyttä yritystä ei saada vastuuseen, maksajaksi päätyy viimekädessä yhteiskunta, eli verojaan maksavat ihmiset. Jos nyt mitkään rahat edes riittävät kyseisen katastrofin tuhojen korjaamiseen.

Veronmaksaja päätyi maksamaan myös viimeisimmän pankkikriisin laskun. Tahot, jotka ottivat suuria riskejä maksimoidakseen voittonsa, pesivät likapyykkinsä tavallisten ihmisten hyvinvoinnista tehdyllä saippualla. Vapaa markkinatalous huutaa hädän hetkellä pelastajakseen veronmaksajia.

Mutta kuka pelastaisi veronmaksajan ja tavallisen kansalaisen?

Yritysten äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus on aiheuttanut laatuongelmia ja jopa katastrofeja.

Myös hyvinvointivaltiota näännytetään lyhytnäköisillä säästötoimenpiteillä. Nämäkin kustannukset kasautuvat ennen pitkää jonkun maksettavaksi. Ja entä jos maksajia ei löydy riittävästi? Niinkin voi käydä, että hyvätuloiset menettävät uskonsa verovaroin kustannettavaan järjestelmään, kun palveluita ei sen puitteissa tarjota ja rahalla saa ostaa sen, minkä tarvitsee. Silloin päädymme lähtöruutuun.

Hyvinvointiyhteiskunta on liian kallisarvoinen saavutus menetettäväksi sitä arvostamattoman lyhytnäköisen politiikan seurauksena.

5 kommenttia . Avainsanat: hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, veronmaksaja, palvelut, kustannustehokkuus

Vanhustenhoito ja lähimmäisenrakkaus

Torstai 17.9.2009 klo 13:17 - maria

 

 

Tämän viikon kuuma keskustelunaihe eduskunnassa on liittynyt lähimmäisenrakkauteen. Valtiovarainministeri Katainen peräänkuulutti tätä raamatulliseksikin miellettyä ajatusta valtion budjettikeskustelun yhteydessä.

Hyvä asia, koska lähimmäisenrakkauden toteutuminen myös poliittisten päätösten kautta on tärkeää.

Ajatus lähimmäisenrakkaudesta löytyy Jaakobin kirjeestä: "Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein."

Pelkkä rakastaminen ilman tekoja ei kuitenkaan riitä. Jaakobin kirje jatkuu sanoilla: "Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa, mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille, mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut."

***

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Se, miten esimerkiksi vanhustenhuoltomme toimii, on valinta, vaikka sitä ei aina halutakaan myöntää. Äskettäisen selvityksen mukaan meillä Suomessa aivan liian moni toimintakykynsä menettänyt vanhus joutuu elämään ihmisarvolle sopimattomalla tavalla. Sinänsä nyt tehdyssä selvityksessä ei ole mitään uutta. Vanhustenhuollon parantaminen on ollut jo useampien vaalien suuri teema. Suuret puheet ovat kuitenkin vaienneet nopeasti vaalien jälkeen. Vahva päämäärätietoinen tahtotila on puuttunut ja näin sama vanha meininki päässyt jatkumaan. Mutta toisinkin voisi olla.

***

Muutama vuosi sitten päätin viedä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan tutustumaan tanskalaiseen vanhustenhuoltoon. Olin lukenut lehdestä sikäläisistä hoitokodeista, joissa esimerkiksi dementikot saivat asua kodinomaisissa hoitolaitoksissa vailla lukittuja ovia ja vahvan lääkityksen voimalla makuuttamista. Jutussa kerrottiin, kuinka vanhukset saivat päivisin harrastaa puutarhanhoitoa tai muuta puuhaamaan kannustavaa. Päiväaktiviteettien vuoksi yöaikaan hoitokodissa oli hiljaista, koska päivällä tehty "työ" vahvisti unta jopa niin, että lääkitystä tarvittiin vain harvoissa tapauksissa.

Ja ihme tapahtui. Tuo matka sai niin kaupunkini virkamiehet kuin päättäjätkin innostumaan työstään aivan uudella tavalla. Me teimme nopealla aikataululla päätöksen, että Tanskan-mallinen hoito pitää saada mahdolliseksi myös Espoossa. Pari vuotta sitten Espoossa järjestettiin arkkitehtikilpailu aivan uudentyyppisen kuntouttavan sairaalan suunnittelusta. Hanke eteen hyvää vauhtia ja kokonaisuuden ensimmäinen vaihe valmistuu jo 2014. Sairaalan yhteyteen tulee senioriasuntoja, palvelukoteja ja vaativampaa hoitoa tarvitsevien yksikkö. Ideana on mahdollistaa iäkkäälle heikon toimintakyvyn omaavalle riittävästi kuntouttavaa toimintaa ja mahdollisuus elää kodiksi mieltämässään paikassa parhaimmillaan loppuun saakka ilman, että joutuu pitkäaikaispotilaaksi kolkolle sairaalaosastolle. Jos se on mahdollista Tanskassa, miksi ei meilläkin.

***

Jos jokin ei toimi, se pitää korjata. Poliittisten päättäjien on oltava osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Vaihtoehdottomuus ei ole totta. Aina on olemassa vaihtoehto – jos niin halutaan.

3 kommenttia . Avainsanat: vanhuspalvelut, vanhustehoito, lähimmäisenrakkaus