Kustannustehokkuuden uhrit

Maanantai 18.10.2010 klo 10:49 - maria

Kustannustehokkuus-sanaa on viljelty laajasti niin yritysmaailmassa kuin julkisellakin sektorilla. Niukemmilla panostuksilla enemmän, on ollut miltei mantran kaltainen hokema.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin 8.10. Nokian tilanteesta otsikolla: Nokian kehitys pysähtyi kulujen vahtimiseen. Jutussa todettiin ”yhtiön vaikeuksien kasautuneen kolmen viime vuoden aikana äärimmilleen viritetyn kustannustehokkuuden takia”.

”Nokia näännytti alihankkijoitaan jatkuvalla kilpailuttamisella. Puhelimien komponentteja valittiin vain sen mukaan, mikä oli edullisin. Seurauksena oli mittavia laatuongelmia.”

Uutisessa ei kerrottu, miten tuo äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus ja jatkuva kilpailuttaminen on saanut Nokian alihankkijat kantamaan yhteiskuntavastuutaan vaikkapa Intiassa, mutta haluan uskoa, että Nokia on pitänyt huolta siitä, että esimerkiksi puhelimien komponenttien valmistuksessa syntynyt jäte on käsitelty asianmukaisesti, kestävän kehityksen edellytysten mukaisesti.

Toisin kävi Länsi-Unkarissa.  600 000 - 700 000 kuutiometriä myrkkyä pääsi luontoon alumiinitehtaan lietealtaasta. Laajalle levinnyt ja kokonaisia kyliä asuinkelvottomaksi saastuttanut mössö on myrkyllistä, se sisältää lyijyä sekä vahvasti syövyttäviä aineita. Kustannustehokkuuden nimissä seoksen annettiin elää vuositolkulla omaa elämäänsä rapistuneessa suoja-altaassaan. Pieniä vuotoja oli havaittu jo aiemmin, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi toimia.

Unkarin ympäristönsuojeluministeri Zoltan Illes kuvasi altaan reunojen pettämistä ja lietteen laajaa leviämistä maan historian pahimmaksi kemikaalionnettomuudeksi. Vastaavia tilanteita on uutisten mukaan odotettavissa muitakin, koska samantyyppisiä ongelmajätealtaita löytyy ympäri maailmaa.

Unkarin tapauksessa lietekatastrofin aiheuttaneen yrityksen voitot on jo kääritty. Tehtaan edustaja totesi altaan murtumisen johtuneen ulkoisista tekijöistä eikä onnettomuuden korvaaminen siis kuulu hänen edustamalleen yritykselle.

Jos tehdasta pyörittänyttä yritystä ei saada vastuuseen, maksajaksi päätyy viimekädessä yhteiskunta, eli verojaan maksavat ihmiset. Jos nyt mitkään rahat edes riittävät kyseisen katastrofin tuhojen korjaamiseen.

Veronmaksaja päätyi maksamaan myös viimeisimmän pankkikriisin laskun. Tahot, jotka ottivat suuria riskejä maksimoidakseen voittonsa, pesivät likapyykkinsä tavallisten ihmisten hyvinvoinnista tehdyllä saippualla. Vapaa markkinatalous huutaa hädän hetkellä pelastajakseen veronmaksajia.

Mutta kuka pelastaisi veronmaksajan ja tavallisen kansalaisen?

Yritysten äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus on aiheuttanut laatuongelmia ja jopa katastrofeja.

Myös hyvinvointivaltiota näännytetään lyhytnäköisillä säästötoimenpiteillä. Nämäkin kustannukset kasautuvat ennen pitkää jonkun maksettavaksi. Ja entä jos maksajia ei löydy riittävästi? Niinkin voi käydä, että hyvätuloiset menettävät uskonsa verovaroin kustannettavaan järjestelmään, kun palveluita ei sen puitteissa tarjota ja rahalla saa ostaa sen, minkä tarvitsee. Silloin päädymme lähtöruutuun.

Hyvinvointiyhteiskunta on liian kallisarvoinen saavutus menetettäväksi sitä arvostamattoman lyhytnäköisen politiikan seurauksena.

5 kommenttia . Avainsanat: hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, veronmaksaja, palvelut, kustannustehokkuus