Vanhuspalvelut

Perjantai 2.9.2011 klo 11:38 - maria

Professori Sirkka-Liisa Kivelän kirjaan kootut arkipäivän kokemukset vanhustenhoidon tilasta nykysuomessa ovat karmaisevia. Ikääntyneiden ihmisoikeuksia poljetaan paikoin törkeällä tavalla maassa, jota jotkut vielä toiveikkaasti kutsuvat hyvinvointivaltioksi. Vaikka maassa on paljon hyvää vanhusten hoivaa, tapahtuu aivan liian paljon myös sellaista mitä ei pitäisi.

Mitä ihmettä täällä Suomessa oikein tapahtuu?

Kuntien päättäjät, jotka viime kädessä kollektiivina hyväksyvät oman alueensa vanhustenhoidon linjaukset, suojaavat omaatuntoaan syyttämällä milloin mitäkin huonon tilanteen jatkumisesta. Toisaalta, kun nyt ollaan vihdoinkin toteuttamassa kauan kaivattua vanhuspalvelulakia, johon iäkkäiden oikeudet kirjataan, samat porukat vastustavat lain toteuttamista. Heidän mielestään kunnille ei pidä sälyttää uusia velvollisuuksia. Tilanne on kääntymässä erikoisen nurinkuriseksi. Siis ei saisi vaatia kuntia hoitamaan vanhuksiaan kunnolla? Tottakai saa ja pitää.

Katsotaan mitä viime hallituskaudella tapahtui. Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko aloitti vanhuspalvelulain valmistelun. Tätä oli jo ennen vaaleja vaadittu laajalla puoluerintamalla. Ministeri Risikko saikin työlleen varauksettoman tuen heti alkumetreiltä saakka myös oppositiolta. Silloin elettiin taloudellisesti hyvässä tilanteessa, valtion kassa oli ylijäämäinen. Silloinen oppositio (sd, vas, krist ja pers.) patistikin hallitusta ripeään toimintaan lain voimaansaamiseksi. Lakia ei tullut, mutta kahdeksan miljardin veronkevennykset kylläkin. Vanhuspalvelulain valmistelu jäi kesken. Risikko ehti lähettää lakiluonnoksen lausuntokierrokselle. Tuli vaalien aika. Käytiin hallitusneuvottelut. Hallitusneuvotteluissa sovittiin vanhuspalvelulain saattamisesta maaliin. Myös aikataulusta sovittiin. Lakiesitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi ensi vuonna ja voimaan 2013 aikana.

Julkisuudessa esitettyjen epäilyjen vastaisesti hallitusneuvotteluissa sovitusta aikataulusta ei olla sosiaali- ja terveysministeriössä laistamassa. Minulle on kunnia-asia saattaa edeltäjäni aloittama lainsäädäntötyö voimaan.

Viime hallituskaudella lausuntokierrokselle lähetettyyn lakiluonnokseen tullut palaute saatiin läpikäytäväksi kesäkuun lopulla. Palautteen huomioiminen lain jatkovalmistelussa tuli minun tehtäväkseni. Lakia jatkojalostetaan saatujen palautteiden mukaisesti nyt mahdollisimman sitovaksi ja mahdollisimman hyvin ikääntyneiden ihmisoikeuksia turvaavaksi. Ainoa, mistä nyt poiketaan hallitusohjelmassa sovitusta, on lakiluonnoksen joidenkin osien ottaminen käyttöön etupainotteisesti jo ensi vuonna muuttamilla paikkakunnilla. Näistä syntyneistä kokemuksista on hyötyä, kun koko maa alkaa toteuttaa vanhuspalvelulain velvoitteita vuoden 2013 aikana. Toisin kuin edeltäjäni on julkisissa lausunnoissaan antanut ymmärtää, tämä ei muuta hallitusohjelmassa sovittua aikataulua, vaan onnistuessaan vahvistaa lain toteuttamista.

Yksi tärkeimpiä lain onnistumisen takaajia on ikääntyneiden hoitoon ja hoivaan osallistuvien työntekijöiden riittävyys. Vanhuspalvelulain tavoitteena on vähentää laitoshoivan tarvetta. Tämä tarkoittaa kotiin tuotavien palveluiden vahvistamista, kuntouttavan toiminnan lisäämistä ja ennaltaehkäisevään toimintaan painottamista. Jotta tämä kaikki onnistuisi, on näihin satsattava myös resursseja eli työntekijöitä. Lain valmistelussa ei tähän ole puututtu, minun mielestäni pitäisi.

Jo nykyisellään ympärivuorokautisen hoivan kohdalla on sosiaali- ja terveysministeriöstä laadittu henkilöstömitoitussuositukset. Kotiin vietävän hoidon kohdalla suosituksia ei ole.

Jotkin tahot ovat epäilleet suositusten vaikuttavuutta riittävän henkilökunnan turvaajina. Kyse ei ole uskon asioista. Tuoreen selvityksen mukaan suositukset ovat saaneet kunnat vahvistamaan ympärivuorokautisen hoidon henkilökuntaa valvonnan lisäämisen myötä. Mutta ei riittävästi, kuten Sirkka-Liisa Kivelän kirjan karmivat kertomukset todistavat.

Vanhuspalvelulaki on tämän hallituskauden yksi tärkeimmistä lainsäätämistöistä. Siksi se on tehtävä erityisellä huolella. Lain voimaansaattaminen ei saa myöskään vaarantua milloin mistäkin kumpuavaan vastustukseen. Ikääntyneiden hoidon ja hoivan pitää olla riittävää ja tämän aikaansaamiseksi on tehtävä työtä yhdessä rintamassa kaikilla päätöksenteon tasoilla. Huomioitavaa on myös, että yhdenkään kunnan ei tarvitse jäädä odottamaan vanhuspalvelulain voimaan astumista. Jo nykyinen lainsäädäntö edellyttää vanhusten ihmisarvoista kohtelua. Niissä kunnissa, joissa vanhustenpalveluita on lähdetty kehittämään oma-aloitteisesti jo kauan sitten, tilanne on hyvä. Nyt pitää saada koko Suomi hyvinvointivaltion edellyttämälle tasolle.

33 kommenttia . Avainsanat: vanhuspalvelulaki, ikääntyneiden hoiva