SDP:n ajettava nollatyösopimukset alimpaan helvettiin

Maanantai 16.9.2013 klo 13:32 - maria


Mikä on nollatyösopimus? Yksinkertaistettuna se tarkoittaa ihmisen sitomista yhden työnantajan työntekijäksi vailla lupausta työstä tai palkasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön äskettäinen selvitys puhuu karua kieltä. Nollatyösopimuksella työskentelevä ei pysty suunnittelemaan talouttaan mihinkään keskimääräiseen ansiotasoon, koska hän ei tiedä, paljonko työtä on tulevaisuudessa tarjolla. Taloudellisesta epävarmuudesta johtuen työntekijä ei välttämättä saa lainaa tai luottokorttia.

Ilmiö ei ole suomalainen vaan yleiseurooppalainen. Britanniassa on jo pitkään käyty keskustelua uuden työvoimareservin synnystä. Työnantajat sitovat nollasopimuksin työntekijät omaan käyttöönsä antamatta kuitenkaan mitään takeita palkasta tai työstä. Labourin johtaja Ed Milliband on nostanut nollatyösopimuksien poistamisen puolueensa tärkeimmäksi työpoliittiseksi tehtäväksi.

Saksassa kehitys on jo johtanut uuteen palkkaköyhien luokkaan. Kilpailukyvyn nimissä kodeissa joudutaan jännittämään kuukausi toisensa jälkeen, tuoko työntekijän sitoutuminen yhteen työnantajaan myös työtä ja toimeentuloa.

On selvää, että työntekijöiden asema nollatyösopimuksissa on kestämätön, ja lakia on tältä osin muutettava. Työlainsäädännön tarkoitushan on turvata työntekijän suojelu ja tasapuolinen kohtelu. Nollatyösopimukset sitovat työntekijät työnantajan käyttöön, mutta eivät takaa työntekijälle työsopimuslain mukaisia oikeuksia ja turvaa.

TEM:in raportissa asia kiteytetään todeten: Ongelmallista on, jos nollatyösopimuksella pyritään kiertämään lomautukseen liittyviä menettelyjä. Käytännössä työnantaja on voinut lomautuksen sijasta yksipuolisesti vähentää nollatyösopimuksella työskentelevien työntekijöiden työtunnit nollaan. Näin ollen työnantajalla ei ole ollut edes tarvetta lomauttaa työntekijöitä, koska nollatyösopimuksen työaikaehto on joustava. Joustavaa työaikaehtoa käyttämällä työnantaja on välttänyt paitsi noudattamasta lomautukselle säädettyjä perusteita myös antamasta työntekijöille ennakkoselvitystä lomautuksesta sekä noudattamasta lomautusilmoitukselle asetettua 14 päivän määräaikaa. Kun nollatyösopimuksella työskenteleviä työntekijöitä ei ole lomautettu, työntekijöillä ei myöskään ole ollut oikeutta saada irtisanomisajan palkkaa --.

Tämä epäoikeudenmukainen työsopimusjärjestely kohtaa kohtuuttoman usein naisia ja nuoria, usein nimenomaan nuoria naisia ravintoloissa, kaupoissa ja muilla palvelualoilla.

Nollatyösopimukset ovat yksi räikeimmistä esimerkeistä työntekijöiden oikeuksien polkemisesta. Siksi meillä ja muualla todelliset työväenpuolueet tarttuvat tähän ongelmaan ja toimivat tämän lainsäädännön porsaanreiän tukkimiseksi.

Avainsanat: nollasopimukset, työmarkkinat, palkka,


Kommentit

20.9.2013 3:47  Kimmo Kovanen

Huh-huh! Tähän emme suostu !

19.9.2013 13:19  Maria

Ritva ja Jukka!
Lämmin kiitos tuesta!

16.9.2013 20:36  Ritva ja Jukka Kuloavo

Maria, taistele sen puolesta jonka oikeudenmukaiseksi koet! Tukemme ovat takanasi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini