Runarien ja Irjojen pitää saada asua yhdessä

Perjantai 9.11.2012 klo 9:13 - maria


Iäkkäiden pariskuntien oikeus asua yhdessä elämänsä loppuun asti on noussut tällä viikolla jälleen keskusteluun. Tiistaina toimittaja Aino Kangaspuro kertoi Iltalehdessä ansiokkaasti Runarin ja Irjan tarinan. 60 vuotta naimisissa ollut pari on erotettu toisistaan vastentahtoisesti. Keskiviikkona toimittaja Kangaspuron jutussa kerrottiin puolestaan 64 vuotta yhtä pitäneiden Annikin ja Ilmarin kohtalosta. Heidätkin on erotettu toisistaan vanhuutensa päiviksi. Ja jos joku ei ymmärrä, mitä vanhuuden päivät tarkoittavat käytännössä, niin tässä suomennos. Vanhuuden päivät ovat niitä päiviä, joiden jälkeen seuraa hauta. Vähintä, mitä Suomi voi tehdä, on pitää huolta siitä, että elämänsä ehtoopäiviä viettävät pariskunnat voivat halutessaan olla toistensa seurassa ja saavat tarvitsemansa avun yhteiskunnalta. Elämän viimeiset hetket ovat jokaiselle tärkeät. On törkeää, että yhteiskunnan taholta katsotaan oikeudeksi pilata ne joiltain.

***

Yksikin tapaus, jossa iäkkäät pariskunnat pakkoerotetaan vain siksi, että kunnissa ei ole haluttu turvata heille yhteiseloa on liikaa. Edellä kerrotut tapaukset eivät ole yksittäisiä. Iäkkäiden pariskuntien erottaminen toisen toimintakyvyn heiketessä on valitettavan yleistä. Tärkeä kysymys kuuluukin, mitä se kertoo suomalaisen nyky-yhteiskunnan arvoista? Kysehän on vain siitä, että meillä ei ole elämän viimeisten hetkien hoitoa suunniteltaessa otettu huomioon ihmiselämän inhimillisen puolen vaatimuksia. Ja miksi ei ole? Koska sen on katsottu tulevan liian kalliiksi. Kyse on ollut huonoista valinnoista. Siksi pidän erityisen tärkeänä ensi kesänä voimaan astuvan vanhuspalvelulain pykälää, jossa todetaan, että pakkoerottamisia ei saa enää tehdä.

 

***

Toinen viikon uutinen on liittynyt vanhusten yleisimpään kuolinpaikkaan. Tampereen yliopiston mukaan vanhusten yleisin kuolinpaikka on terveyskeskuksen vuodeosasto. Tutkimuksen mukaan kohtuuton määrä vanhuksia joutuu kohtaamaan siirtelyä hoitopaikasta toiseen viimeisen elinvuotensa aikana.  Julkisen puolen vanhainkodeissa asuvista sai kuolla ilman siirtelyrumbaa 45 prosenttia asukkaista, mutta tehostetun palveluasumisen puolella vain 12 prosenttia sai pysyä tutussa ympäristössään. Loput joutuivat reissaamaan alkuperäisen hoitopaikkansa ja muiden hoitopaikkojen välillä. Luvut ovat hurjia ja kertovat osaltaan surullista kieltä nykyisen järjestelmämme kyvyttömyydestä toimia ihmisarvoa kunnioittaen. Ensi kesänä voimaan astuva vanhuspalvelulaki tulee puuttumaan tähänkin. Tulevassa vanhuspalvelulaissa edellytetään, että ikääntyneiden hoidon pysyvyyteen on satsattava. Vanhus ei saa olla heittopussin asemassa.

***

Pitkään valmisteltu vanhuspalvelulaki tulee vahvistamaan ikääntyneiden ihmisten oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Lain myötä ikääntyneiden hyvinvoinnista on pidettävä kaikkialla Suomessa huolta ennaltaehkäisevästi ja toimintakykyä vahvistavasti. Koti on ensisijainen tuen saannin paikka, mutta ympärivuorokautiseen hoivaan on päästävä kun edellytyksiä selvitä kotona ei enää ole. Ikäihmisten oikeus riittäviin palveluihin turvataan nyt ensimmäistä kertaa omalla erillisellä lainsäädännöllä. Laki tulee myös mahdollistamaan sanktioimisen mikäli sen pykälien vaatimuksista laistetaan. 

Tämän viikon hyvä uutinen on, että valtioneuvosto on eilen hyväksynyt vanhuspalvelulakiesityksen ja se lähti vihdoinkin eduskunnan käsiteltäväksi.

Avainsanat: vanhuspalvelulaki, pakkoerottaminen


Kommentit

11.11.2012 10:29  Lea / Hajuvedet

No huh huh, ei voi muuta sanoa. Kyllähän se nyt on aika uskomatonta että kaksi ihmistä ketkä on koko elämänsä viettäneet yhdessä niin erotetaan sitten viime hetkellä eikä nämä kaksi ihmistä saa viettää elämänsä viimeisiä hetkiä yhdessä. Toivottavasti tähän saadaan muutos!

22.11.2012 7:55  Lehtiä seurannut

Aikaisemmin olisin ollut varmasti kärkkäämpi kommentoimaan, mutta menetettyäni toisen vanhemmista taannoin, on pakko todeta, että kun surun aika on lähellä, toivoo pariskunnan saavan viettää viimeiset hetket yhdessä.

Hienoa, että vanhuspalvelulaki on vihdoin lähtenyt eduskuntaan!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini