Sillä jokainen joka apua saa…
Espoon seurakuntasanomat 10/2006

Rakkaus lähimmäistä kohtaan on kristillisyyden peruspilari. Sen pitäisi olla myös politiikan teon lähtökohta. Maailmasta pitäisi pyrkiä tekemään hyvä myös muille – niillekin, jotka elävät täysin toisenlaista elämää verrattaessa itseemme.

Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin haluat itseäsi rakastettavan, periaate ei kuitenkaan toteudu Espoossa niin kuin pitäisi. Yksi suurimmista synneistämme on syrjäytymisvaarassa, ja jo syrjäytyneiden lastemme laiminlyönti.

Meillä on yhteiskuntana jo lakiin perustuva velvollisuus suojella lapsuutta.

Toisena velvoittavana tekijänä pitäisi olla oikeudenmukaisuuden taju. Ja kun raha ratkaisee tänä päivänä miltei kaikessa, on todettava myös, että hyvin toteutettu ennaltaehkäisevä lastensuojelu on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Siitä huolimatta espoolainen politiikanteko on sivuuttanut lastensuojelun kehittämisvaatimukset muiden enemmän huomiota saavien asioiden tieltä. Kaavoituksesta kyllä jaksetaan keskustella.

Kun lapsesta tulee lastensuojelun asiakas, tarkoittaa se usein sitä, että hänet otetaan huostaan.
Hänet sijoitetaan joko perheeseen tai laitokseen, ja hän saattaa viettää koko lapsuutensa ja nuoruutensa poissa alkuperäisestä kodistaan.

18 vuotta täytettyään hän siirtyy omilleen. Tästä alkavat usein uudet vaikeudet.

Haavat, jotka syntyvät sieluun rikotun lapsuuden seurauksena tarvitsevat erityisen paljon rakkautta ja huolenpitoa parantuakseen, mutta meidän keinomme toimia oikein ovat tällä hetkellä riittämättömät.
Tietoa ja taitoa kyllä löytyisi, mutta rahaa ei juuri tähän tunnu löytyvän.

Kyllä sitä ennenkin pärjättiin, kuulee usein todettavan. Ja siihen lisätään vielä, että meidän yhteiskuntamme hyysää aivan liikaa.

Niin, ennen pärjättiin miten pärjättiin. Ennen köyhät vanhukset asuivat vaivaistaloissa ja lapset kerjäsivät kadulla pakkasessakin. Sellaiseen maailmaan ei kukaan täysijärkinen halua palata. Ja mitä tulee hyysäämiseen, maailma on muuttunut monessa suhteessa ahdistavammaksi ja kovemmaksi. Ehkä pieni hyysääminen on lasten kohdalla paikallaan, kun sillä tarkoitetaan lapsuuden suojelemista.

Takaisin sivun alkuun

Vastine Anni Sinnemäelle
Länsiväylä 4/2006

Länsiväylän (19.4.) mukaan Vihreän liiton varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki totesi Espoon vihreiden yleiskokouksessa: ”Tällä hetkellä hallituspuolueiden yleistason vaatimukset eivät konkretisoidu päätöksiksi, jotka vaikuttaisivat köyhyyteen ja eriarvoistumiseen. Myös kunnallispolitiikassa näkyy sama trendi. Esimerkiksi Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaalidemokraattinen puheenjohtaja Maria Guzenina valittaa säännöllisesti kolumnipalstoilla linjauksista, joita hänen oma puolueensa tekee. Eikö politiikassa olla mukana, jotta vaikutetaan niihin päätöksiin, joita kulloinkin tehdään?”

Lisäksi hän esitti, että ”toripuheilla ja kolumneilla ei pysäytetä eriarvoistumista”.

Sinnemäki on täysin oikeassa. Politiikassa ollaan mukana juuri siksi, että vaikutetaan niihin päätöksiin, joita kulloinkin tehdään. Mutta eikö epäkohdista pidä kuitenkin puhua? Asioiden julkinen esilletuominen on osa vaikuttamista. Jos näin ei olisi, miksi esimerkiksi Sinnemäki itse tuo huolensa usein esille kirjoittamalla?

Omalta osaltani koen julkisen asioiden todellisen tolan esilletuomisen erittäin hyvänä vaikuttamisen keinona. Kun totuus on tiedossa yleisesti, ei siltä ole myöskään silloin päätöksenteossa helppoa ummistaa silmiään.

Sinnemäki ei näytä oleva kovin hyvin perillä espoolaisesta kuntapolitiikasta. Meillä jotkut huonotkin päätökset on tehty kokoomuksen ja vihreiden muodostamalla enemmistöllä.
Kokoomuksella on 67 -paikkaisessa valtuustossamme 26 edustajaa ja vihreillä yhdeksän, demareilla on puolestaan vain 13.

Sinnemäen väite ristiriidasta minun ja puolueeni linjausten välillä on tuulesta temmattua jupinaa.
Espoossa demarit ovat johdonmukaisesti pyrkineet toimimaan köyhyyden ja eriarvoistumisen poistamisen puolesta. Tämä sama pyrkimys on ollut myös minulla, ja se näkyy myös sosiaali- ja terveyslautakunnassa tekemässäni työssä, sekä tekemissäni valtuustoaloitteissa.

13.3. jättämässäni valtuustoaloitteessa ehdotetaan koko pääkaupunkiseudun kattavaa sairaanhoitajien ja muun hoitohenkilökunnan riittävän määrän takaamista ja palkkauksen korjaamista työn vaativuuden mukaiseksi. Saman vaatimuksen olen tehnyt myös sosiaalityön puolelle.

Tämän vuoden budjettia laadittaessa toteutettiin vaatimukseni muun muassa päivähoidon säästövelvoitteen poistamisesta. Säästövelvoitteen mukaisesti toimiminen olisi aiheuttanut kohtuutonta painetta jo nyt liian tiukalle vedettyyn kunnalliseen päivähoitoon, koska se olisi johtanut avustavan henkilökunnan karsimiseen entisestään ja näin ollen lastenhoitajien ja opettajien työtaakan kasvamiseen kohtuuttomaksi.

Samoin on lisätty toimeentulotukihakemusten käsittelijöiden määrää jonojen purkamiseksi ja lisätty määrärahaa jolla voidaan tarjota esimerkiksi uupuneelle vanhemmalle kotiapua ostopalveluseteleiden avulla. Myös vanhustenpalveluihin saatiin lisää henkilökuntaa. Nämä kaikki lisäykset ovat olleet myös demareiden yksimielisesti hyväksymiä.

Kaikkia korjauksia on mahdoton saada läpi kerralla ja tavoitteissa on edelleen parantaa esimerkiksi espoolaisten omaishoitajien asemaa ja saada tarpeeksi henkilökuntaa muun muassa lastensuojeluun ja muuhun sosiaalityöhön. Etenkin ennaltaehkäisyyn on panostettava huomattavasti enemmän ja arvioitava rahallisten panostusten vaikuttavuutta pitkällä tähtäimellä lyhyiden säästöjen sijaan.

Näiden parannusten läpiviemiseksi Anni Sinnemäki toivottavasti vaikuttaa oman puolueensa espoolaisiin ystäviinsä ja kehottaa yhteistyöhön demareiden kanssa. Espoossa ei riitä, että budjetista päätettäessä köyhyyden ja eriarvoistumisen poistaminen nostetaan esille vain valtuustopuheissa, tarvitaan myös rohkeutta tehdä puheiden mukaisia päätöksiä. Me selviämme näistä kuntapolitiikan kiemuroista yhteistyöllä – yhdessä.

Maria Guzenina-Richardson (sd)
valtuutettu
sosiaali- ja terveyslautakunnan pj

Takaisin sivun alkuun

Nuuksio
Asukaslehti, 1/2006

”Espoo on hyvä paikka asua, elää, tehdä työtä ja yrittää.” Näin julistetaan Espoon strategiakirjan kannessa. Kyseinen linjaus oli yksi niistä kauniista näyistä, jotka lyötiin lukkoon eri valtuustoryhmien ja kaupunginjohtajan yhteistyönä 5.9.2005 valtuuston kokouksessa.

Samassa tilaisuudessa valtuusto hyväksyi myös kaupunkimme virallisiksi arvoiksi seuraavat: Asukas- ja asiakaslähtöisyys, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo, luovuus ja innovatiivisuus, kumppanuus ja yhteisöllisyys, tuloksellisuus ja vaikuttavuus sekä kestävä kehitys.
Hienoja ajatuksia, vai mitä?

Vaikka todellisuus ei vielä vastaakaan kauniita sanoja, on niiden kirjaaminen ensiarvoisen tärkeää.
Arvofilosofi Maija-Riitta Ollila totesi minulle eräässä haastattelussa: ”Nykyisellään valitaan arvoiksi sellaisia arkisia asioita, joita on helppo toteuttaa. Yrityksillä ylin arvo on kannattavuus, ihmisen suurenmoinen arvo on tuotannollinen tehokkuus. Ne saattavat olla hyvin toteutuneita päämääriä, mutta ovatko ne nyt niitä asioita, jotka lämmittävät ja valaisevat ihmistä täällä alhaalla? Haluaisin jättää tilaa sille, että ihminen saa haaveilla joistain sellaisista korkeista arvoista, jotka vielä eivät ole käytännössä toteutuneet.”

Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Espoolainen asiakaslähtöisyys ei ole vielä ylpeilyn aihe. Saan päivittäin yhteydenottoja kansalaisilta, jotka kokevat joutuvansa nöyryytyksen kohteeksi asioidessaan vaikkapa sosiaalitoimistossa tai odottaessaan sairaina lääkärille pääsyä.

Eräs 14 vuotta Espoossa työskennellyt sosiaalityöntekijä kertoi minulle kuvaavan tarinan:
”Vielä muutama vuosi sitten en ymmärtänyt, että asiakas pitää kohdata ihmisenä. Ajattelin, että taas tuolta tulee joku, joka haluaa jotain. Sitten heräsin. Monilta ongelmilta vältyttäisiin, jos näkisimme asiakkaan kinuajan sijaan ihmisenä, jota meillä on mahdollisuus auttaa.”

Nyt tämän sosiaalityöntekijän suurimpana huolena onkin, ymmärtääkö myös ylempi johto ravistella itsensä hereille. Paljon riippuu heidän halustaan auttaa alaisiaan paremmiksi asiakaspalvelijoiksi. Jos toimialajohto ymmärtää, että tehokkuus ei tarkoita sitä, että laitetaan yksi työntekijä tekemään kolmen työt, ollaan jo hyvällä tiellä. Siinä vaiheessa, kun ymmärretään lisätyövoiman tarve, voi jokainen meistä puhjeta iloiseen hurraa huutoon.

On myös hämmästyttävää, miten asuinalueistaan ja palveluidensa riittävyydestä huolehtivat kansalaiset nähdään useimmiten riesana.

”Jasso, siellä on taas kourallinen aktivoituneita ihmisiä pitämässä ääntä”, todetaan aivan liian usein, ja siihen lisätään vielä, että ”todennäköisesti valtaosa istuu kotonaan täysin tyytyväisinä.”
Nykyisellään asukaslähtöisyys toteutuu vain, jos se on ollut jonkun virkamiehen paperilla hänen omasta päästään keksittynä. Varsinaisia asiantuntijoita, eli asukkaita ei mielellään kuulla. ”Eivät ne kuitenkaan ymmärrä omaa parastaan.”

Paljon on siis vielä hiottavaa, kunnes Espoon arvojen ylimmät ajatukset toteutuvat myös käytännössä. Mutta kun toteutuvat, niin Espoosta tulee todella se hyvä paikka elää ja asua – myös niille, jotka kääntyvät kaupungin puoleen huolinensa.

Toivoa on.

Maria Guzenina-Richardson (sd)
sosiaali- ja terveyslautakunnan pj

Takaisin sivun alkuun

Saattohoitoa sivistykselle?
heinaluoma.net/vieraskyna, 4/ 2005

Suurin osa tuntemistani teini-ikäisistä lukee vain pakollisia koulukirjoja ja kaunokirjallisuudesta vain ne, jotka opettaja on luettavaksi määrännyt.

- Tuntematonta sotilasta käydään juuri läpi. Tosi tylsää, kommentoi asiaa kuusitoistavuotias miehenalku.

Tosin tiedän myös monia oman ikäpolveni edustajia, jotka jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole yhtään romaania elämänsä aikana lukeneet.

- Ihan turhaa ajan tuhlausta. Kirjat ovat kuolettavan tylsiä ja parempaakin tekemistä löytyy, totesi tuttuni, jota olin pitänyt kohtalaisen järjenjuoksun omaavana yksilönä, huolimatta hänen vannoutuneesta halustaan kannattaa Kokoomusta. Hänen kirjakommenttinsa kuultuani ymmärsin tilanteen paremmin ja aloin tuntea häntä kohtaan jopa myötätuntoa.

Sivistyneisyys ei tule syntymälahjana, eikä se ole synonyymi fiksuudelle, järkevyydelle tai nippelitiedon omaamiselle. Sivistyneisyys on laajempaa ja syvempää kuin mitä koulukirjat voivat opettaa. Se syntyy kulttuurista, objektiivisuuden kyvystä, kauneuden tajusta, myötätunnosta ja ennen kaikkea ymmärryksestä.

Kun kansamme sivistyneisyyttä ollaan leikkaamassa rankalla kädellä, sietää siitä olla huolissaan, sillä sivistymättömyys on sokeutta nähdä yhteiskunta kaikkine tasoineen. Silloin eivät sosialidemokraattiset arvotkaan menesty, kuten on viime aikoinakin jouduttu näkemään: kylmyys ja itsekeskeisyys ovat usein sivistymättömyyden peruja.

Kun puhutaan yhteiskunnallisten ongelmien ennaltaehkäisystä, on tiedostettava myös sivistymättömyyden lisääntyminen tulevaisuuden vaarana. Kulttuuritarjonnasta leikkaaminen etenkin lasten ja nuorten kohdalla ei ole viisasta. Teatteriesitykset kouluissa tarjoavat nuorille vanhempiensa taloudellisesta tilanteesta riippumatta portin uuteen maailmaan, vaihtoehdon tietokonepeleille ja väkivaltasarjakuville. Kenties joku jopa innostuu elinikäiseksi teatterin harrastajaksi.
Kouluissa tuntikehyksiä on viime vuosina leikattu ja juuri niiden aineiden osalta, joilla on muukin funktio kuin perustiedon päähän takominen.
Äidinkielen tunneilla ei ehditä enää rakastumaan kirjallisuuteen. Suorituskeskeisyys on työntänyt edestään ajan kanssa kirjallisuuteen tutustumisen.
Sopivat, pienehköt luokkakoot ovat pian historiaa, kun kouluverkko on joutunut kaikkialla puukon alle.
Myös pienten lähikirjastojen lakkauttaminen on alku kansan tyhmistämisessä. Tilalle tulevat suuret kauppakeskuksiin sijoitetut laitoskirjastot, joihin lapset eivät enää uskalla omin nokin kulkea.

Maailma laajenee, mutta meille ihmisille ei siipiä sen kaikesta teknisestä kehityksestä huolimatta kasva. Sivistys on edelleen se, joka pystyy meidän suosta nostamaan.

Takaisin sivun alkuun

Puistoruokaa
Länsiväylä, 5/ 2005

Länsiväylän (24.04.05) pääkirjoituksessa ”Puistoruokaa menee taas jätteisiin” kritisoitiin Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä olla ottamatta käyttöön ennakkoilmoittautumismenettelyä tulevan kesän asukaspuistojen puistoruokailuihin. Kirjoituksessa väitettiin, että ”lautakunta ei edes halunnut yrittää hukkaruuan vähentämistä puistoissa” ja tämän olevan outoa, ”kun säästöruuvia kiristetään muutenkin joka puolella”.

Selvennyksenä on siis kerrottava, että lautakunnassa keskusteltiin pitkään ennakkoilmoittautumisen eduista ja haitoista. Etuna toki olisi saattanut olla se, että ruokailijoiden määrästä olisi ennakkoilmoittautumisten kautta saatu jonkinlainen kuva, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että viime kesän sateen aiheuttama ruokailijoiden kato voi toistua vaikka ilmoittautumismenettely olisi otettu käyttöön.

Ehdotuksen mukaan ilmoittautuminen olisi pitänyt tehdä viikkoa ennen ruokailun tapahtumista. Kun ennakkoilmoittautuminen ei kuitenkaan sido ilmoittautujaa rahallisesti ja sateet ovat tänäkin kesänä mahdollisia, jättävät ruokailijat tulematta paikalle, olivat he ilmoittautuneita tai eivät.

Lautakunnan päätöstä tuki myös se, että lautakunnalle ilmoitettiin, että asukaspuistojen henkilökunta pystyy hyvin arvioimaan ruokailijoiden määrän parin ensimmäisen viikon aikana, sillä kävijöiden määrä vakiintuu niissä nopeasti – sateiden sattuessa taasen voi ruokamäärään vaikuttaa vähentämällä tilausta samana aamuna.

Haitoiksi katsottiin se, että ne lapset, joiden vanhemmat eivät ole kovin aktiivisia, olisivat saattaneet joutua byrokratian uhreiksi, kun heille ei annettaisi ruokaa ilman ennakkoilmoittautumista.
Nyt inhimillisyys voitti siis sellaisen ajattelun, jossa unohdetaan ihminen.

Mitä tulee ”säästöruuveihin”: totta, muutama ruoka-annos saattaa mennä hukkaan, mutta kyllä nämä kaupungin säästötoimenpiteet pitää laittaa oikeaan perspektiiviinsä. On irvokasta kritisoida lasten puistoruokailun kustannuksia samaan aikaan, kun kaupunki esimerkiksi palkkaa kalliita konsultteja, joiden selvityksistä se maksaa muutama satatuhatta ennen kuin selvityksen ohjeistusta on edes päätetty ottaa käyttöön – onhan niin, että vaikka konsultin tekemät kehittämisehdotukset ilmenevät käyttökelvottomiksi, maksunsa hän silti saa.

Siinä vasta veronmaksajien rahoja jätteisiin meneekin.

Turhaa byrokratiaa on vältettävä aina kun mahdollista. Nyt lautakunta halusi omalta osaltaan mahdollistaa kaikille asukaspuistoihin tuleville lapsille tasaveroisen mahdollisuuden ruokailuun sosiaalisesta taustastaan ja kotona vallitsevista olosuhteistaan riippumatta.

Takaisin sivun alkuun

Kenen ehdoilla palvelua?
Länsiväylä, 6/ 2004

Suomi on kesällä kiinni. Tai niin ainakin sanotaan. Todellisuudessahan maailma meilläkin jatkaa pyörimistään: ne joiden on paiskittava hommia tekevät sen helteistä huolimatta ja ne jotka kamppailevat esimerkiksi toimeentulotuella joutuvat edelleen käymään sossun luukulla - paitsi näköjään Espoossa. Täällä luukulta ei juuri nyt apua löydy, sillä vaikka virkailijan pakeille pääsisikin, niin mystinen asiakastietojärjestelmän takkuilu on hidastanut toimeentulotukihakemusten käsittelyä niin, että hyvällä lykyllä apua tarvitseva saa sen joskus syksyllä. Ehkä. Espoossa huono-osaisimmille ei mikään ole varmaa.

Espoossa suurin osa virkamiehistä ja muista työntekijöistä on paraikaa lomalla. Jo aiemmin paikoin luvattoman kehnosti toiminut koneisto toimii nyt siis entistäkin huonommin. Uutena valtuutettuna katson tilannetta hämmästyneenä. Voiko olla, että joku jossain on joskus kuvitellut, että ongelmat lomailevat valtaväestön mukana? Muulla ei voi selittää sitä, että Espoon kokoinen ja tasoinen kaupunki ei pysty tekemään mitään näin kesäaikaan esimerkiksi jälleen kerran tökkivälle tietojärjestelmälleen. Ihmiset jätetään sanan mukaisesti heitteille. Eikä kyseessä ole mikään pieni joukko. Viime vuonna toimeentulotukea sai seitsemän prosenttia (16.235) espoolaisista, mutta joukossa on paljon pienten lasten vanhempia, joten todellisuudessa sen vaikutus on tuota lukua paljon suurempi.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi eduskunnan oikeusasiamiehelle 16.6. pitämässään kokouksessa vastauksen koskien vuoden 2004 toimeentulotukimaksujen viivästymisiä. Virkamiesten luonnostelemassa tekstissä luvattiin hoitaa homma jatkossa paremmin. Myös meille lautakuntalaisille vakuuteltiin, että ongelmat ovat nyt takanapäin.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että joudumme antamaan virkamiesten selittelyihin perustuvan selostuksen myös tämän vuoden toiminnasta. Huolimatta valtuutettujen ja lautakuntalaisten vaatimuksista, virkamiehet ja viime kädessä kaupunginjohtaja eivät ole kyenneet saamaan tarvittavia tuloksia aikaan.
Kauniit korulauseet siitä, että Espoossa huolehditaan asukkaista ja huomioidaan heidän toiveensa, on jo pitkään ollut pelkkää sanahelinää. Ja sanojen helinä sen kun voimistuu.

Espoo strategiassa todetaan seuraavaa: Palvelutuotantoa kehittäessämme kuuntelemme herkällä korvalla kaupunkilaisten toiveita ja olemme jo pidemmän aikaa mitanneet asiakastyytyväisyyttä eri palveluissa. On ollut ilahduttavaa havaita, että espoolaiset ovat varsin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin ja että tyytyväisyyden taso on parantunut. Ja edelleen: Asiakas on saanut sosiaalityön palvelun kiireellisessä tapauksessa samana päivänä ja muutoin 10 päivän sisällä.

Niinpä.

Totuushan on, että nämä jo toista vuotta kestävät asiakastietojärjestelmän takkuilut ovat olleet vain osa ongelmaa. Toimeentulotukien maksuongelmia ilmeni jo ennen uuden tietojärjestelmän käyttöönottoa: kun ei ole tarpeeksi työntekijöitä, ei jonojen purkaminen voi sujua sillä ripeydellä kuin Espoon kokoisessa kaupungissa on tarpeen.

Espoon tarkastuslautakunnan raportti nostatti kuumia tunteita valtuuston viimeisessä kokouksessa ennen kesätaukoa. Yksi tarkastuslautakunnan huomion kohteista oli kaupungin tapa turvautua kritiikittömään konsulttien käyttöön. Suotavaa olisikin, että meidän omat virkamiehemme olisivat tarpeeksi päteviä toimimaan myös oman järkensä ja taitonsa voimalla. Hyvä johtajuus on sitä, että osaa toimia nopeasti, kun tilanne niin vaatii - ja nyt vaatisi.

Piileskely konsulttien ja aikaisempien huonojen päätösten taakse ei palvele ketään. Ja se pitää huutaa näin julkisesti, sillä ongelmat eivät tästä kaupungista katoa hyssyttelemällä.

Takaisin sivun alkuun

Kenellä valta Espoossa?
Länsiväylä, 1/ 2004

Keskiviikon Länsiväylä -lehdessä tuotiin esille peräti kahdessa kirjoituksessa Espoon häpeällinen tilanne toimeentulohakemusten jo kauan jatkuneista ”kiduttavan pitkistä käsittelyajoista”. Hakemuksen käsittely on kestänyt pahimmillaan jopa kuusi viikkoa, vaikka tavoitteena on saada asiakas pois jonosta jo viikossa.

”Täytyy myöntää, että tässä ei enää pahoittelut riitä,” totesi Espoon perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes Länsiväylälle ja jatkoi, ettei voi luvata tilanteen normalisoitumista ainakaan lähiaikoina.
Tuoreena sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja koen tarpeelliseksi ottaa asiaan kantaa myös näin julkisesti ja kysyä, mihin kuntademokratia oikeasti ulottuu ja kuka siitä päättää?

Uusi sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole vielä edes järjestäytynyt, mutta on jo tiedossa, että joudumme antamaan toukokuun loppuun mennessä eduskunnan oikeusasiamiehelle selvityksen siitä, miten toimeentulohakemusten ruuhkia on ruvettu kaupungissa korjaamaan. Tilanne on vähintäänkin hämmentävä. Edellisen lautakunnan pöytäkirjoista käy selvästi ilmi, että lautakunnan jäsenistä ainakin Johanna Värmälä, Leo Hiltunen, Fredrik Almqvist ja Kaisa Lanttola jo 16.4.2003 pidetyssä lautakunnan kokouksessa puuttuivat sosiaalityön resurssien puutteellisuuteen ja vaativat, että työntekijöiden määrä sosiaalityössä suhteutetaan todelliseen tarpeeseen. Resurssien puute on siis ollut tiedossa jo pitkään ja siihen on vaadittu korjausta luottamushenkilöiden taholta useampaan otteeseen. Viimeksi asiaan puututtiin edellisen lautakunnan viimeisessä istunnossa ja selitystä huonoon tilanteeseen tivattiin hyvinkin kärkkäästi.

Espoolaiset virkamiehet ovat vastaukseksi vedonneet uuden tietokonejärjestelmän puutteellisuuteen ja Kuusikko -työryhmän raporttiin. Selvityksessä väitetään kiven kovaan, että Espoon tilanne on hyvä verrattuna Turun, Helsingin, Vantaan, Tampereen ja Oulun tilanteeseen.
Näyttääkin siltä, että kaupungin virkamiehet pitävät ulkopuolisten työryhmien selvityksiä suuremmassa arvossa kuin kentältä tulleita viestejä ja sivuuttavat luottamushenkilöiden vaatimukset Espoolaisten paremmasta palvelemisesta.

Kuntavaaleista ei ole pitkä aika. Eräs ehdokas lupaili toritapahtumassa pitävänsä huolta siitä, että hänen valituksi tultuaan yhdenkään päiväkodin toimintaa ei lakkauteta. Suunnitelmana oli, että hän keräisi tarpeeksi valtuutettuja vastustamaan niitä, jotka lakkautuksia ehdottavat.
Ääniä hän sai mukavasti, mutta läpimenoon ne eivät riittäneet. Harmi, sillä hänen taikurintaitojaan ainakin espoolaisessa valtuusto- ja lautakuntatyöskentelyssä tarvittaisiin.

Valtuustokausi alkoi virallisesti perjantaina ja lautakunnat aloittavat työnsä mikä milloinkin tulevien parin viikon aikana, mutta virkamiehillä alkuvuosi ja loppuvuosi on ollut kiireinen. Esimerkiksi päivähoitopuolella on Espoossa useiden pienempien päivähoitoyksikköjen lopettamisten pyörät laitettu jo pyörimään.

Niitä hoitopaikkoja, joiden puolesta miltei kaikki valtuustoon valitut ovat puhuneet, lakkautetaan ja lapset siirretään uusiin suuriin yksikköihin. Virkamiehet perustelevat tätä säästöillä. Samaan aikaan kiinteistöpuolella käy kuhina. Eiväthän nämä uudet uljaat laitosmaiset päiväkodit pyhällä hengellä maasta nouse.

Rahalla mitattuna suurin Espoon skandaali on tietysti E.ON –jupakka, jossa riittää selvitettävää vielä vuosikausiksi. Kuka on viimekädessä vastuussa siitä, että kaupunkilaisten omaisuutta ja varoja on väärinkäytetty ja menetetty. Jos Espoo olisi pörssiyhtiö, sen toimitusjohtaja ja muutama muu olisi jo aikaa sitten vapautettu tehtävästään. Nyt joudumme kuuntelemaan selityksiä ja vastuun pakoilua.
Kuten olemme median kautta saaneet tietää, Fortum aikoo käyttää osto-oikeuttaan E.ON:in osakkeisiin ja tarjoaa myös Espoolle 1/3 osan omistuksesta noin 257 miljoonaa euroa. Kun kaupunki vuonna 2001 möi suuremman, niin ikään 1/3 osuuden omistamistaan Espoon sähkön osakkeistaan, kauppasumma oli noin 160 miljoonaa euroa. Vaikka valtuustosalissa vaadittiin tarjouskilpailua, kaikui se kuuroille korville.

Kuntalain ensimmäinen pykälä sanoo, että kunnan päätösvaltaa käyttää kuntalaisten valitsema valtuusto. Tämä muistutuksena niin tuoreille valtuutetuille kuin Espoon virkamiehillekin.

Maria Guzenina-Richardson
kaupunginvaltuutettu
sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja

Takaisin sivun alkuun

Yleisönosasto/Länsiväylä
12/2003

Seuraan näitä kunnallisvaaleja ja etenkin kuluneen kauden valtuutettujen edesottamuksia en ainoastaan itsekin valtuustoon pyrkivänä vaan todella huolestuneena Espoolaisena. Vellit ja puurot ovat menneet sekaisin, kun puolueet taistelevat toisiaan vastaan ja syyttävät kaikkia muita paitsi juuri itseään mönkään menneistä päätöksistä.

Minkälaisista lähtökohdista pääsevät uudet valtuutetut työtään tekemään, kun jo valmiiksi ollaan napit vastakkain?

Syyttelyjen on loputtava. Virheet on jo tehty. Tässäkin yhteydessä voisi toki alkaa esimerkiksi Kokoomukselle parjalaulua laulaa. Miksi möivät Espoon sähkön, joka nyt halutaankin ostaa takaisin ja kalliimmalla kuin myydessä. Miksi halusivat sijoittaa kirjaston Selloon pienten lähikirjastojen kustannuksella? Miksi tekivät vähintäänkin kyseenalaisen kaupan YIT:n kanssa Kilon terveysasemasta?
Nousukasmaisestihan porvarit ovat rahaa heitelleet sinne tänne ja nyt voi vain toivoa, ettei uusia kuntalaisten linssiin viilaamisia ilmene.

Nyt työnsä aloittaa uusi valtuusto, jolla on paljon korjattavaa ja tehtävää. Puolueiden on tulevaisuudessa toimittava kuntalaisten parhaaksi yhdessä ja vanhojen tekijöiden on tunnustettava erehdyksensä, jotta Espoo pysyisi tulevaisuudessa hyvän kehityksen tiellä.

Maria Guzenina
toimittaja, yksityisyrittäjä, viisivuotiaan lapsen äiti, sdp

Takaisin sivun alkuun