Tolkuttomat ajokoirat

Perjantai 12.2.2016 klo 12:20 - maria

Eduskunnan kevätkausi alkoi synkissä tunnelmissa. En muista kahdentoista vuoden politiikassa työskentelyni aikana olleen vastaavaa ohipuhumisen ja vastakkainasettelun ilmapiiriä.
***
Tasavallan presidentti avasi valtiopäivät jatkaen uudenvuoden puheensa linjaa, jossa totesi, että Suomella ei ole mahdollisuutta auttaa kuin vainon vuoksi tänne tulevia. Presidentti totesi myös, että olemme oppineet haukkumaan toisiamme. 
Runolliseen kryptisyyteen taipuvainen presidenttimme jätti puheeseensa poikkeuksellisen paljon tulkinnan varaa. Ja tiesihän sen, mitä siitä seuraa.
***
Vaikka itse en tulkinnut presidentin kehottavan Suomea rikkomaan kansainvälisiä sitoumuksiaan, ymmärrän että sellaisellekin tulkinnalle syntyi sija. Ymmärsin myös niin, että presidentti halusi sanoa, että siirtolaisuus ja turvapaikan tarve pohjaavat eri hädästä. 
***
Jos Niinistön puheen tarkoitus oli koota kansakuntaamme kohtaamaan nykyiset ja tulevat vaikeudet liberaaliin arvopohjaamme nojaten tolkullisina ja rakentavina, vikaan meni. Juristina ja kansakunnan tunnetuimpana kamreerina Niinistö tietää sanojen ja välimerkkien merkityksen. Historiaa ymmärtävänä Niinistö tietää myös sen, että uhkakuvista uhonsa ammentavat ovat yhteiskunnan ruutitynnyreitä. Heti puheen jälkimainingeissa yksi Suomen toivo meni ja heitti kolme polttopulloa perheiden ja lasten vastaanottokeskukseen. 
***
Mutta mikä on Suomen ja suomalaisten arvojen tämän hetken pahin uhka?
Suomi on rankattu eri kansainvälisissä selvityksissä maailman kilpailukykyisimpien ja dynaamisimpien maiden joukkoon. Lähtökohtaisesti meillä jos kenellä on eväitä nousta koko Eurooppaa murjovasta vaikeaksi äityneestä taloustilanteesta. Menestyksemme resepti on ollut tähän asti selkeä: naisten ja miesten välinen tasa-arvo, lasten pääsy laadukkaaseen päivähoitoon ja koulutusjärjestelmään taustasta riippumatta, turvaverkko sitä tarvitseville ja yleinen luottamus yhteiskunnan toimivuuteen. 
***
Ei ihme, että kansalaisia ahdistaa. Sipilän ja kumppaneiden lääkkeillä ei Suomea olisi sotien jälkeen nostettu edes idänkaupan tuella. Sote-uudistuksesta on tehty keskustan kallis valtapolitiikan tarpeita palveleva maakuntahallintouudistus. Sivistyspuolue kokoomuksen valvovan silmän alla leikataan koulutuksesta nuorten ja koko Suomen tulevaisuuden kustannuksella. Päivähoitoratkaisuilla ajetaan äitejä kotiin ja väitetään tämän auttavan talouden rattaiden pyörimistä. Asiakasmaksuja korotetaan, vaikka ostovoimaa pitäisi lisätä. Keskustalainen siltarumpupolitiikka on taas voimissaan suurten kaupunkien kustannuksella. Suomeksi sanottuna: hallitus on päättänyt polttaa talon lämmikkeeksi ja väittää, että vaihtoehtoja ei ole. 
***
Alkuvuoden uutiskynnyksen ylitti kahden johtamisen professorin kirjoittama kirja, jossa selvitettiin työelämän vaatimuksia uuden ajan pomoille. Nyt johtajan pitää olla ajokoiramaisen atleettinen ja halukas lähtemään metsälle saaliinhakuun ihan kenen kanssa tahansa.
***
Vaikka vuosi on vasta alussa, olen jo valinnut oman suosikkini vuoden lehtikuvaksi. Helsingin Sanomien kuvaaja Rio Gandara ikuisti valtiopäivien juhlajumalanpalveluksessa pääministeri Sipilän ja valtiovarainministeri Stubbin pälyilevät ilmeet Nobel-voittaja Ahtisaaren edessä. Jonkin sortin ajokoirat siinä istuivat häntä koipien välissä, kun maailmallakin arvostettu suomalainen sivistynyt johtajuus ja inhimillisyys kulki heidän ohitseen ansaitsemalleen eturivin paikalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskunta

Hyvinvointiyhteiskunta on museokamaa

Keskiviikko 3.9.2014 klo 14:03 - Maria

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila totesi äskettäin, että ”Suomi ja osittain koko Eurooppa alkaa muistuttaa ulkoilmamuseota, jota meillä ei ole varaa pitää yllä”.

Sana museo on tässä yhteydessä mielenkiintoinen valinta. Museo sana juontaa juurensa muinaisen kreikan sanaan mouseion. Sillä tarkoitettiin paikkaa, joka oli pyhitetty muusille. Museot ovat siis alun alkaen paikkoja, joista on haettu innostusta ja inspiraatiota. Sana inspiraatio sisältää puolestaan ajatuksen hyvällä hengellä täyttymisestä.

Vaikka EK:n Kokkila kutsui Suomea ulkoilmamuseoksi, hän tuskin tarkoitti lausunnollaan sitä, että Suomi muistuttaa paikkaa, josta vierailija ja paikallinen asukki voi hakea inspiraatiota. Vaikka ei tämäkään ole täysin perusteeton näkemys.

Hyvinvointivaltio on monelle maalle vain kaukainen visio siitä mihin pyrkiä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on sisäänkirjattuna koulujärjestelmäämme. Päivähoitojärjestemämme on mahdollistanut äitien työssäkäynnin. Vielä toistaiseksi jokaisella suomalaisella on lakiin kirjattu oikeus saada tarpeen mukaiset sosiaali-ja terveyspalvelut, jotka perustuvat tasavertaisuuden ajatukselle. Katuvalomme palavat öisin, rikollisuus on vähäistä. Tiivistettynä, Suomi on aika hyvä maa.

Se, että suomalainen hyvinvointivaltio on pohjaltaan mureneva ei ole seurausta siitä, että meillä on haluttu kehittää yhteiskuntaa pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti. Se on seurausta siitä, että me olemme epäonnistuneet tässä tehtävässä. Veronkierto on jo pitkään rapauttanut yhteisesti omistettuja palveluitamme. Puhumattakaan rakenteittemme dynamiikan puutteesta. Kokkilan analogiaa mukaillen, jos museon muusapatsaista käydään napsimassa paloja, on ennen pitkää jälkellä kasa romua.

Päämääränä päivitetty hyvinvointiyhteiskunta on enemmän kuin hyvä. Hahmottelutyö siitä miten tuohon päämäärään päästään on kadonnut jonnekin globaalien ongelmien seurannaisvaikutuksien mereen. Ja rehellisyyden nimissä on todettava myös, että yhteiskunnan kehittämisen suunnan näkemyksetkään eivät aina kohtaa, kuten vaikkapa sote-uudistuksen kohdalla on käynyt. Jatkuva riitely siitä, kuinka suuren osan julkisista palveluista pitäisi antaa yksityisen sektorin hoidettavaksi on ollut julkisten palveluiden kehittämiselle lamauttavaa. Ja on samalla antanut syyn argumentoida julkisesti tuotettuja julkisia palveluita vastaan.

Kun joku sanoo hyvinvointivaltiota tai hyvinvointiyhteiskuntaa museokamaksi, mitä hän oikeasti tarkoittaa?

Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjassa Tyyris Tyllerö kertoo oman näkemyksensä sanojen merkityksestä:"Kun minä panen sanan tekemään ylitöitä, maksan sille aina vähän ylimääräistä siitä vaivasta." Keskutelussa Suomen tulevaisuudesta olisi hyvä alku, jos päästäisiin edes sellaiselle keskustelun tasolle, jossa kaikki tahot kertoisivat rehellisesti, mitä tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla. Joillekin se tuntuu olevan pahin kirosana, toisille täyttä museokamaa.

2 kommenttia . Avainsanat: Hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio

Markkinafundamentalistin uskontunnustus

Tiistai 28.12.2010 klo 16:00 - maria

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessa tuli erityisen tarmokas olo. Vuorineuvos Gustav von Hertzen oli Vieraskynä-kirjoituksessaan vankkumattomasti sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle.  Von Hertzeniä harmitti muun muassa, että suomalaista peruskoulua, vankiloita ja puolustusvoimia ei ole kilpailutettu yksityisille firmoille hoidettavaksi. Hänen mielestään kaikki verovaroilla kustannettavat palvelut pitäisi antaa yksityisten toimijoiden käsiin. Häntä suorastaan harmitti äskettäin julkistetun Eva-raportin kohta, jossa suositellaan julkisyhteisöille velvollisuutta ulkoistaa osa palveluistaan. Sana ”osa” on hänestä vaarallinen ”poliittinen pommi”. Vuorineuvoksen mukaan kaiken pitää olla myytävänä.
Halleluja! Lisää tällaisia markkinafundamentalistien uskontunnustuksia!
***
Ideologioilla on eroa ja siksi myös puolueilla on eroa.  Tämä unohtuu nykyään liian usein. Esimerkiksi sillä on suuri merkitys mitä eri puhujat tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla tai hyvinvointivaltiolla.
 Jotkut puhuvat hyvinvointiyhteiskunnasta, vaikka oikeasti he tarkoittavat vahvemman selviytymistä ja kyynärpäätaktiikkaa ihannoivaa järjestelmää, jossa heikompi ihminen on sivuseikka. Yleensä nämä samat ihmiset pitävät hyvinvointivaltiota miltei kirosanana.
Markkinafundamentalistin mielestä hyvinvointivaltio häiritsee markkinoiden toimintaa. Julkisesti tuotettujen palveluiden takia joku jossain ei pääse tekemään voittoa ja se on näiden ihmisten mielestä väärin.
En halua yleistää, mutta usein edes historiasta tai lähempääkin löytyvät huonot esimerkit kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta eivät saa markkinafundamentalistia muuttamaan mieltään.
Eikä siinä mitään. Pitäkööt mielipiteensä sillä mielipide ei vielä tee vahinkoa. Vahinkoa syntyy vasta jos näiden mielipiteiden haltijat pääsevät toteuttamaan uskoaan käytännön politiikan kautta.
***
Tulevissa eduskuntavaaleissa soisi kaikkien Arkadianmäelle pyrkivien kertovan, mitä he hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoittavat ja miten aikovat tarkoittamaansa päästä.
 Voiko hyvinvointiyhteiskuntaa olla ilman hyvinvointivaltiota? Jos minulta kysytään, vastaan ei.
Yhteiskunta, jossa turvaverkot on kilpailutettu halvimmalle toimijalle, on jotain muuta kuin hyvinvointisellainen.  Kilpailutus ja homman antaminen sen halvimmalla hoitavalle ei takaa kustannustehokkuutta ihmisen näkökulmasta. Juu, yritys varmasti takoo voittoa, mutta pitkän päälle kenen kustannuksella?
Hyvinvointivaltio toimii riittävän veropohjansa ansiosta. Veroja on maksettava maksukyvyn mukaan, vaikka se tylsältä joistain tuntuisikin. Paljon tylsemmältä alkaa nimittäin ajan saatossa tuntua, jos yhteiskunnassa vain vahvat ja varakkaat pärjäävät. Silloin voimme heittää yhteiskuntarauhalle hyvästit.
Eikä mikään yllä todettu poista sitä tosiasiaa, että kunnallista sektoria on kehitettävä. Mutta on enemmän kuin vain kaksi vaihtoehtoa, jossa toisessa ei muuteta mitään ja toisessa myydään kaikki. Lasta ei pidä heittää pesuveden mukana, vaikka markkinafundamentalistit niin uskontunnustuksissaan toivovat.
***
Von Hertzenin kirjoituksessa ei käynyt selväksi tarkoittiko hän, että yksityisen sektorin voitot maksetaan verovaroin vai että voitot maksaa palveluiden käyttäjä. Kummassakin tapauksessa kovin kalliiksi tulee monessakin suhteessa.
Von Hertzenin puheenvuoro oli tärkeä. Siinä kiteytyy se, miksi aito hyvinvointiyhteiskunta on taistelemisen arvoinen.  

Kirjoitus löytyy osoitteesta http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=vieraskyn%C3%A4+von+hertzen&hae=Hae

6 kommenttia . Avainsanat: hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio, markkinauskovaisuus, markkinafundamentalismi

Kustannustehokkuuden uhrit

Maanantai 18.10.2010 klo 10:49 - maria

Kustannustehokkuus-sanaa on viljelty laajasti niin yritysmaailmassa kuin julkisellakin sektorilla. Niukemmilla panostuksilla enemmän, on ollut miltei mantran kaltainen hokema.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin 8.10. Nokian tilanteesta otsikolla: Nokian kehitys pysähtyi kulujen vahtimiseen. Jutussa todettiin ”yhtiön vaikeuksien kasautuneen kolmen viime vuoden aikana äärimmilleen viritetyn kustannustehokkuuden takia”.

”Nokia näännytti alihankkijoitaan jatkuvalla kilpailuttamisella. Puhelimien komponentteja valittiin vain sen mukaan, mikä oli edullisin. Seurauksena oli mittavia laatuongelmia.”

Uutisessa ei kerrottu, miten tuo äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus ja jatkuva kilpailuttaminen on saanut Nokian alihankkijat kantamaan yhteiskuntavastuutaan vaikkapa Intiassa, mutta haluan uskoa, että Nokia on pitänyt huolta siitä, että esimerkiksi puhelimien komponenttien valmistuksessa syntynyt jäte on käsitelty asianmukaisesti, kestävän kehityksen edellytysten mukaisesti.

Toisin kävi Länsi-Unkarissa.  600 000 - 700 000 kuutiometriä myrkkyä pääsi luontoon alumiinitehtaan lietealtaasta. Laajalle levinnyt ja kokonaisia kyliä asuinkelvottomaksi saastuttanut mössö on myrkyllistä, se sisältää lyijyä sekä vahvasti syövyttäviä aineita. Kustannustehokkuuden nimissä seoksen annettiin elää vuositolkulla omaa elämäänsä rapistuneessa suoja-altaassaan. Pieniä vuotoja oli havaittu jo aiemmin, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi toimia.

Unkarin ympäristönsuojeluministeri Zoltan Illes kuvasi altaan reunojen pettämistä ja lietteen laajaa leviämistä maan historian pahimmaksi kemikaalionnettomuudeksi. Vastaavia tilanteita on uutisten mukaan odotettavissa muitakin, koska samantyyppisiä ongelmajätealtaita löytyy ympäri maailmaa.

Unkarin tapauksessa lietekatastrofin aiheuttaneen yrityksen voitot on jo kääritty. Tehtaan edustaja totesi altaan murtumisen johtuneen ulkoisista tekijöistä eikä onnettomuuden korvaaminen siis kuulu hänen edustamalleen yritykselle.

Jos tehdasta pyörittänyttä yritystä ei saada vastuuseen, maksajaksi päätyy viimekädessä yhteiskunta, eli verojaan maksavat ihmiset. Jos nyt mitkään rahat edes riittävät kyseisen katastrofin tuhojen korjaamiseen.

Veronmaksaja päätyi maksamaan myös viimeisimmän pankkikriisin laskun. Tahot, jotka ottivat suuria riskejä maksimoidakseen voittonsa, pesivät likapyykkinsä tavallisten ihmisten hyvinvoinnista tehdyllä saippualla. Vapaa markkinatalous huutaa hädän hetkellä pelastajakseen veronmaksajia.

Mutta kuka pelastaisi veronmaksajan ja tavallisen kansalaisen?

Yritysten äärimmilleen viritetty kustannustehokkuus on aiheuttanut laatuongelmia ja jopa katastrofeja.

Myös hyvinvointivaltiota näännytetään lyhytnäköisillä säästötoimenpiteillä. Nämäkin kustannukset kasautuvat ennen pitkää jonkun maksettavaksi. Ja entä jos maksajia ei löydy riittävästi? Niinkin voi käydä, että hyvätuloiset menettävät uskonsa verovaroin kustannettavaan järjestelmään, kun palveluita ei sen puitteissa tarjota ja rahalla saa ostaa sen, minkä tarvitsee. Silloin päädymme lähtöruutuun.

Hyvinvointiyhteiskunta on liian kallisarvoinen saavutus menetettäväksi sitä arvostamattoman lyhytnäköisen politiikan seurauksena.

5 kommenttia . Avainsanat: hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, veronmaksaja, palvelut, kustannustehokkuus

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 13:17 - maria

Kun google-hakuun kirjoittaa englanniksi, how much is enough, osumia löytyy 116 miljoonaa. Päällimmäisessä linkissä mainostetaan kirjaa, jonka lukemalla voi kuulemma päästä vapaaksi vaurauden tuomasta paineesta ja saavuttaa paremman olon.


Liian helppo elämä synnyttääkin pahoinvointia ja tie onneen löytyy takapakkia ottamalla.

Mutta jos asiaa katsotaan niukkuudessa elävän näkökulmasta, aukeaa riittävyyden käsite täysin eri tavalla.
Tätä teemaa mukaili myös muutaman vuoden takainen Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi-elokuva.

Siinä hyväosainen pariskunta päättää lähteä extreme-lomalle Jakomäkeen huono-osaisten keskuuteen. Aidosti varattomaksi päätyvät päähahmot joutuvat kohtaamaan niukkuuden, josta heillä ei ole aiemmin ollut mitään tietoa ja saavat kyvyn nähdä maailmaa kokonaisvaltaisemmasta perspektiivistä.

Kunnon jakomäkikokemus tekisi varmasti hyvää myös niille päättäjille, jotka uskovat sokeasti, ettei köyhyys eriarvoista ihmistä.

***

Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä ovat kylmiä ja tilastollisia faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse. Siksi Sdp ja muut oppositiopuolueet jättivät perjantaina välikysymyksen, jossa hallitukselta vaaditaan vastausta muun muassa perusetuuksien korotukseen.

Sosiaaliturvamme on jäänyt viime vuosien saatossa jälkeen muun Euroopan kehityksestä. Pohjoismaiden joukossa olemme selkeästi häntäsijalla.

Keskustelua köyhyydestä käydään usein liian kapeasta vinkkelistä. Ei köyhyyden torjuminen ole kulu, vaan investointi. Eikä köyhyyden torjuminen saa rajoittua vain etuuksien jakamiseen.

Parasta köyhyyden torjumista on työnteon edellytysten lisääminen ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.

***

Pahimmillaan köyhyys synnyttää mahdollisuuksien puutetta, joka alkaa jo kouluikäisenä.

– Kyllä meidän lapset tietää tasan tarkkaan, ketkä luokkakavereista ovat köyhiä, totesi minulle eräs äiti, ja lisäsi samaan hengenvetoon, että vaikka hän kuinka kehottaa jälkikasvuaan ottamaan myös varattomien perheiden lapset mukaan porukoihin, koululaisten sisäinen hierarkia estää sen.

– Niillä on kuulemma väärät vaatteet, eivätkä ne harrasta samoja juttuja kuin muut, hän kertoi lapsensa sanoneen.

***

Ehkä vähävaraisten asia ei tunnu riittävän monesta poliitikosta mielenkiintoiselta. Köyhä kun ei äänestä ja kaiken lisäksi heikompien puolestapuhuja leimataan helposti kaikkia syleileväksi maailmanparantajaksi.

Tai sitten joiltain päättäjiltä vain puuttuu kyky nähdä yhteiskunta kokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi ei työuria pystytä pidentämään, jos meille syntyy mahdollisuuksien puutteessa kasvanut sukupolvi. Eikä muuten pystytä pidentämään silloinkaan, jos meille syntyy liian helpon elämän riepottelema masentuneiden joukko.

Kuinka paljon on tarpeeksi, on oikeastaan yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä kysymyksistä.

4 kommenttia . Avainsanat: välikysymys, pienituloisten asema, hyvinvointiyhteiskunta