Kuivilla

Tiistai 17.8.2010 klo 12:59 - maria

Oliko se sattumaa vai kohtaloa, vaikeaa sanoa. Elettiin vuoden 2008 syksyä. Työhuoneeni puhelin soi eduskunnassa. Olin juuri juoksemassa ulos tapaamiseen, mutta jokin pysäytti minut ja vastasin. Langan päässä oli epätoivoiselta kuulostava nainen. Hän pyysi apua narkomaanityttärelleen ja lapsenlapselleen.

***

Mutta ennen kuin kerron tästä tapauksesta tarkemmin, väläys paljon pidemmän ajan takaa.

Aikoinaan Lontoon kotini naapuritalon pihaan oli ilmestynyt myyntikyltti ja päätimme käydä mieheni kanssa kylässä. Iso kolmikerroksinen ränsistynyt viktoriaaninen talo, joka odotti ikkunat laudoitettuna parempia päiviä. Ei mitenkään epätyypillinen näky Lontoon esikaupunkialueella.

Ovikello toimi. Ja yllätykseksemme soittoomme reagoitiin. Oviaukosta tuijotti kookas susikoira ja sen takana tiukkakatseinen nainen.

- Mitä haluatte? hän kysyi valmiina päästämään koiran irti.

- Asumme tuossa naapurissa, haluaisimme tulla katsomaan taloa, vastasimme.

Rouva päästi meidät sisään.

- Älkää astuko polulta, hän sanoi tarkoittaen keskelle olohuonetta syntynyttä ulosteetonta aluetta. Emme astuneet vaan seurasimme naista yläkertaan. Talo oli joskus ollut upea. Sen huoneet olivat valtaisia ja korkeaa kattoa koristivat taidokkaat ornamentit.

Yläkerran täyttivät likaiset patjat ja siellä täällä apaattisina makaavat ihmiset. Eräs heistä sai huomioni kiinnittymään itseensä ikänsä takia. Selvästi alle 18-vuotias hoikka poika, jonka vieressä oli käytetty ruisku.
Pyysimme jotenkin nolostuneinakin anteeksi, että olimme tulleet häiritsemään. Vaikkakin saastaisessa kunnossa, paikka oli selvästi hänen kotinsa. Hetken keskusteltuamme hän kertoi aloittaneensa 13-vuotiaana pilvellä, siirtyneensä amfetamiiniin, jättäneensä koulun kesken ja päätyneensä tähän taloon sen nuorimmaksi asukkaaksi.

- Tämä on elämäni, hän sanoi lakonisesti.

Poika piirtyi vuosiksi verkkokalvoilleni kummittelevaksi kuvaksi.

***

Kun Mytty Mesmer niminen Stop Huumeille ry:n työntekijä pyysi minua aikoinaan käymään Pasilassa yhdistyksen tiloissa, en empinyt hetkeäkään.

Mytty on niitä upeita ihmisiä, jotka ovat päättäneet käyttää elämäänsä muiden hyväksi tehtävään työhön. Ilman Myttyä en olisi pystynyt olemaan avuksi hätäänsä soittavalle naiselle, joka pyysi minua auttamaan tyttärensä ja lapsenlapsensa pelastamisessa. Lapsenlapsi oli otettu huostaan, tytär heitetty juuri Järvenpään sosiaalisairaalasta ulos positiivisen seulan seurauksena.  Ei ollut paikkaa mihin mennä, vain vanhat porukat, joiden kanssa tuhoisa meininki jatkuisi varmasti.

Tytär katui ratkeamistaan, ja halusi takaisin hoitoon. Ovea ei kuitenkaan enää avattu. Kun tulijoita hoitoon on liiaksikin asti, ratkeajat joutuvat takaisin jonon hännille.

Soitin Mytylle, tytär meni Pasilaan käymään ja sitten en kuullut tapauksesta pitkään aikaan. Kunnes viime keväänä sain jälleen puhelun. Langan päässä oli nainen, joka oli pyytänyt tyttärelleen apua.

- Tyttäreni sai kokea niin paljon välittämistä ja huolenpitoa. Halusin vain soittaa ja kiittää. Hän on nyt ollut kuivilla niin pitkään, että on saamassa lapsensa kokonaan takaisin. Kiitos, hän sanoi.

Minä puolestani kiitän Myttyä. Kiitos, että kutsuit minut tutustumaan toimintaanne, ja kiitos, että sen seurauksena pystyin olemaan avuksi. Niin kauan kun on teikäläisiä, on myös valoa ja toivoa.