Ei tullut kiviniemestä kesää

Sunnuntai 20.6.2010 klo 10:43 - maria

Eduskuntavaaleihin on maanantaina 21. kesäkuuta tasan 300 vuorokautta. Aika on pitkä tai lyhyt riippuen odottajasta.

Mari Kiviniemen ykköstä edelsi Vanhasen puuhakas, mutta toimeton kakkonen. Puhetta on piisannut ja näennäisen tekemisen meininkiä.

Käytännössä Vanhasen ja Kataisen politiikka on tarkoittanut pitäytymistä yli kolme vuotta sitten tehdyn hallitusohjelman linjauksissa. Vaikka talouskriisin seurauksena maailma ympärillä muuttui nopeasti historiallisen haasteelliseksi, hallitus päätti olla korjaamatta valittua kurssiaan.

Ei siis ole kummallista, että oppositio odotti toiveikkaana uuden pääministeri Mari Kiviniemen viikonlopun minihallitusneuvottelujen tulosta. Eikä siksi ole kummallista, että oppositio on nyt pettynyt. Minihallitusneuvottelujen tulos oli laiha.

Nyt olisi ollut hyvä hetki lähteä valmistelemaan pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseksi sekä lisätä panostuksia työvoimapoliittisiin toimiin kuten esimerkiksi SAK on esittänyt.

Valtiovarainministeri Katainen totesi lauantaina, että ”nyt piti valita Suomen talouden vakauden ja poliittisen puuhakkuuden väliltä”.

Tämä taitaa olla Kataiselta tärkein irtiotto Vanhasen kakkoseen, jossa puuhakkuutta ja pontevuutta riitti kerrakseen, mutta kykyä toimia oikea-aikaisesti ja tuloksellisesti ei niinkään. Mutta sanallinen irtiotto ei ole sama asia kuin konkreettisesti toimeen tarttuminen.

Talouden vakauttamisen tärkeydestä ei voi olla kuin samaa mieltä. Millä aikavälillä ja miten talous vakautetaan, se onkin sitten eri juttu.

300 000 työtöntä ei ole vain tilastoluku, jota katsella kiirehtimättä. Jokaisen 300 000 työttömän kohtalo on paitsi hänelle itselleen, myös kansantaloudelle kestämätön tilanne. Se, että tässä joukossa on ennätysmäärä nuoria, tekee tilanteen suorastaan katastrofaaliseksi. Talouden vakauttaminen ei onnistu, jos työttömyyttä ei saada ripeästi taltutettua.

Harmaan talouden torjumisesta uudessa hallitusohjelmassa todetaan näin:

"Harmaan talouden torjuntaohjelmassa linjatut toimenpiteet toteutetaan. Kiireellisimpiä hankkeita ovat rakennusalan urakanantajan ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen, lähetettyjen työntekijöiden verovastuun tehostaminen, verohallinnon vertailutietotarkastusten
mahdollistaminen luottolaitoksissa ja tilaajavastuulain mukaisten tietojen saaminen julkiseen rekisteriin."

Hyvä tavoite, mutta ei voi kun ihmetellä, että hallitus pitää edelleen yksisilmäisesti kiinni tuottavuusohjelmastaan. Harmaan talouden suitsemiseksi tarvitaan valvontaa. Tätä valvontaa ei hallituksen niukentamilla resursseilla pystytä toteuttamaan.

Minihallitusneuvottelujen tuloksena todetaan myös, että odotettavissa ei ole hallituksen toimesta leikkauksia. Tällainen puhe on retoriikan taidonnäyte vastuun siirtämisestä niille, joiden se on hankalinta kantaa. Kunnathan ovat nyt puun ja kuoren välissä velvoitteiden ja rahapulan yhteensovittamisen kanssa. Velvoitteista joudutaan tinkimään, kun ei ole raahaa niiden hoitamiseen. Hallitus sanoo, ettei leikkaa, mutta käytännössä Suomessa leikataan ja kovaa – kunnissa nimittäin.

Mutta jotain valoa ja uskoa minineuvottelujen 10 kohdan paperista löytyi.

Hallitus käynnistää valmistelun kansainvälisten suuntaviivojen mukaisesti laajemman kehitysindikaattorin käyttöön ottamiseksi bruttokansantuotteen rinnalle lähivuosina. Tällaiset indikaattorit kuvaavat talouden kehityksen lisäksi inhimillistä hyvinvointia ja ympäristön tilaa.

Kenen tai minkä hyvinvointi kertoo yhteiskunnan tilasta? Yleisesti talouden hyvinvointia mitataan bruttokansantuotteen mittareilla. Siinä ei oteta huomioon ympäristön kuormitusta, kotona tehdyn työn merkitystä tai työssä jaksamisen vaikutusta tuottavuuteen. Bruttokansantuotteen mittaamassa hyvinvoinnissa ei myöskään huomioida vaikkapa terveyspalveluiden tai kouluympäristön vaikuttavuutta. Lyhyesti sanottuna BKT on kuin lypsykone, joka imee maidon, mutta ei huomioi tuotantoeläimen terveyttä tai ympäristöä. Hetken aikaa maitoa kyllä heruu, mutta jos lehmä voi huonosti on tulos sen mukaista.

Mittarit eivät kuitenkaan yksistään tee kesää. Tarvitaan laajempi muutos politiikkaan. Sellainen, joka takaa kestävän kehityksen myös käytännössä – ei ainoastaan kvartaalitason tulosta.