Yhteystiedot

Maria Guzenina-Richardson
Eduskunta
00102 EDUSKUNTA
gsm 050-5122282
maria.guzenina-richardson@eduskunta.fi

Blogissa

Uusimmat kuvat

Peitteleekö Hyssälä Kelan johtajuuskriisiä?

Maanantai 25.1.2010 klo 19:40 - maria


Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän välinpitämättömyys Kansaneläkelaitoksen valitusruuhkien purkamiseen on kansalaisten perusoikeuksia halventava. Ministeri näyttää hyväksyvän, että noin 30 000 ihmistä saa odottaa lopullista Kelan päätöstä lähes puolitoista vuotta.

Voisiko olla niin, että Kelan tulevana johtajanakin pidetty Hyssälä ei ole tarttunut Kelan johtajuuden puutteeseen, koska Kelaa johtaa toinen keskustalainen Jorma Huuhtanen?

Suomalaisilla on oikeus tietää, mitä Hyssälä on edellyttänyt Kelan johdolta tilanteen ripeäksi korjaamiseksi. Kelan valvonnassa ja johtamisessa on epäonnistuttu suuressa mittakaavassa. Kela on myös selkeäsi ollut valmistautumaton vastaamaan omista tehtävistään vaikeina aikoina.

Hyssälä tuntuu suhtautuvan varsin välinpitämättömästi vammaisten, lapsiperheiden ja työkyvyttömien ihmisten asioiden hoitamiseen. Se pistää kysymään, onko asiasta vastaava ministeri vastuunsa suhteen kartalla. On myös kysyttävä julkisesti, onko Kelan johtamisjärjestelmä kunnossa?

Ministerillä on ratkaisun avaimet kädessään.

Peruslaskuopilla pääteltynä 30 000 valituksen käsittely jo nykyiseltä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan henkilökunnalta vie vuosia, puhumattakaan jatkuvasti sisään tulevista uusista valituksista. Ministerin puheet ja vakuuttelut eivät paranna Kelan asiakkaiden oikeusturvaa ja arjen ahdinkoa. 30 000 jutun ja satojen hyllymetrien käsittelyyn tarvitaan välittömästi lisää työntekijöitä.

Nyt ei ole varaa roikkua valtion tuottavuusohjelmassa, jos se on esteenä kansalaisten oikeusturvan toteutumiselle. 

Määräaikainen väkimäärän tuplaus pitäisi tehdä pikaisesti, jos jonoista ylipäänsä halutaan eroon. Tämän voisi tehdä vaikka elvytyksen nimissä. Tarvittava rahasumma ei kaataisi valtion taloutta. Tämä valitusten jono on aivan loppumaton ketju, joka on nyt vaan saatava poikki.

Tätä Kelan valitusruuhkaa seuratessa on myös todettava, että Hyssälän näytöt Kelan vastuuministerinä eivät ole hyvä suositus hänen mahdolliselle pyrkimykselle Kansaneläkelaitoksen seuraavaksi johtajaksi.

Avainsanat: Kela, valitusruuhka, oikeusturva, Hyssälä


Kommentit

25.1.2010 21:24  Barbara U

kiitos tämän tärkeän asian esillenostamisesta.

26.1.2010 11:19  Susanna

Kuten Jorma Huuhtanen Sinua ti 26.1. Helsingin Sanomissa ystävällisesti informoi,Somla ei toimi Kelan alaisuudessa.

Huolesi Somlan jutturuuhkasta on aiheellinen ja keskustelu tuntuvien lisäresurssie saamisesta Somlaan on erittäin tarpeellista.

Aloitteelisuutasi aiassa voisit jatkaa eduskunnassa, jonne asian hoitaminen kuluu. Lisämäärärahan saaminen valtion kassasta on välttämätöntä. Populistiset ulostulot väärin asiatiedoin eivät edistä asiaa.

30.1.2010 17:38  Irvi Kaikkonen

Nyt ei ehi, huuhtasen jormaa.

30.1.2010 17:38  Irvi Kaikkonen

Nyt ei ehdi, huuhtasen jormaa.

12.4.2010 4:18  Enska

Ei helekatti Hyssälää Kelan johtoon saa päästää, silloinhan kaikki Reumaa sairastavat saavat nuolla itse haavansa (ja vaikeat nivelensä).
Sekö SUOMESSA on tarkoitus???
Ei se noin voi mennä!!!
Joku joka ottaa vastuun OIKEESTI sairaista kansalaisista!!!!!!!!

12.4.2010 4:28  Enska

Ei helekatti Hyssälää Kelan johtoon saa päästää, silloinhan kaikki Reumaa sairastavat saavat nuolla itse haavansa (ja vaikeat nivelensä).
Sekö SUOMESSA on tarkoitus???
Ei se noin voi mennä!!!
Joku joka ottaa vastuun OIKEESTI sairaista kansalaisista!!!!!!!!

12.4.2010 4:31  Enska

Ei helekatti Hyssälää Kelan johtoon saa päästää, silloinhan kaikki Reumaa sairastavat saavat nuolla itse haavansa (ja vaikeat nivelensä).
Sekö SUOMESSA on tarkoitus???
Ei se noin voi mennä!!!
Joku joka ottaa vastuun OIKEESTI sairaista kansalaisista!!!!!!!!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: