Maria Guzenina-Richardson
Eduskunta
00102 EDUSKUNTA
gsm 050-5122282
maria.guzenina-richardson@eduskunta.fi
Maria Guzenina-Richardson
Eduskunta
00102 EDUSKUNTA
gsm 050-5122282
maria.guzenina-richardson@eduskunta.fi
Saksa on tyhmä maa?Torstai 26.11.2009 klo 21:08 - maria Suomessa on totuttu pitämään lomautusjärjestelyä hyvänä keinona säilyttää työpaikkoja. Lomautettu on ollut yritykselle säästöä työvoimakustannuksista. Tämän syksyn aikana on kuitenkin jo suuri määrä lomautuksia realisoitunut irtisanomisiksi. Löysässä hirressä roikkuvien tilanne näyttää huonolta myös kevään suhteen. Tilanteeseen voi joko alistua vedoten Suomen talouden riippuvuuteen viennistä tai etsiä rohkeasti epätyypillisiäkin elvytyslääkkeitä. ***
Alkuviikon Reutersin uutinen kertoi Saksan onnistuneesta keinosta taistella massatyöttömyyttä vastaan. Saksan työministeri Franz Josef Jung on päättänyt, että työajan lyhentämisen mahdollistavaa Kurzarbeit-järjestelyä jatketaan myös ensi vuonna normaaliaikoja laajemmassa mittakaavassa.
Meillä moisen teilasi tyhmyytenä jo alkuvuodesta niin pääministeri Vanhanen kuin silloinen työministeri Cronberg. Saksassa tämän tyhmyyden ansiosta työttömyys ei ole noussut yhtä voimakkaasti kuin monessa muussa Euroopan maassa. Financial Times puolestaan arvioi äskettäin saksalaisten yleisen luottamuksen tulevaan erityisen korkeaksi juuri valtion hyvän työllisyyspolitiikan ansiosta. ***
Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Minkälaisella politiikalla selvitään vaikeiden aikojen yli mahdollisimman vähillä vahingoilla? Aika on yleensä paras tuomari, mutta entä jos ei ole aikaa odottaa? Suomessa työttömiä on nyt 60 000 enemmän kuin vuosi sitten. Synkimpien ennusteiden mukaan ensi vuonna työttömien määrä kohoaa jo 300 000 paikkeille. Hallitus ei ole kuitenkaan varautunut kohtaamaan tilannetta tehokkailla lisätoimenpiteillä. Kuvaavaa on, että työvoimapoliittisissa toimissa on nyt 3 000 henkeä vähemmän kuin viime vuonna. ***
Vaihtoehdottomuus on älyllistä valehtelua. Historiasta on tärkeää ottaa oppia, ja tulevaa uskallettava arvioida kokonaisvaltaisesti. Työttömyyden kurimukseen ei auta tee ja sympatia vaan työpaikka. Ilman työtä jäänyttä ei saa kohdella pakollisena tilastoa rumentavana lukuna. Sellainen ideologia on kestämätön ja ihmisen arvoa mitätöivä. ***
Filosofi David Humen kuuluisa sääntö menettää tuskin koskaan pätevyyttään. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla: There is no ought from is. Sinä päivänä, kun ihminen tyytyy hyväksymään vallitsevat käytännöt ylhäältä annettuina, alkaa saavin vesi eltaantua. Politiikassa tällainen merkitsee päätöksenteon irtaantumista jatkuvasti muuttuvan ajan todellisuudesta. |
|
Avainsanat: Kurzarbeit, työpaikat, lyhennetty työviikko, työvoimakustannukset, |
|
|
1.12.2009 21:11
liisa hinkkanen
Tai Jari Sarasvuo. Terv. Liisa
|
Suomessa on mörkö, jota pelätään ja jota vastaan halutaan tapella. Kysäisin viime viikola miten käy jos kukaan ei äänestä, kaverilta ohimennen. Vastaus: vallankumous. Miten paljon kukin kuuntelee vääryyttä, ennen kuin oma itsetunto herää? Ei meistä jokainen ole Hemminway sanoakseen totuuksia elämän vääryyksistä eikä etenkään tuntea häpeää sellaisena ihmisenä, jossa on syntynyt tai joutuu siinä elämään.