Asenne ei korvaa riittämätöntä hoitajamäärää

Perjantai 20.2.2015 klo 14:49 - Maria

Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) kertoi IL Lukijalta-palstalla 19.2.2015 vastustavansa vanhuspalvelulain kautta turvattavaa laitoshoidon riittävää henkilöstömäärää. Toivottavasti tämä on hänen yksityisajatteluaan eikä kokoomuksen virallinen kanta.

Sarkomaalle ja kokoomukselle on hyvä muistuttaa, että eduskunta edellytti vanhuspalvelulain käsittelyn yhteydessä joulukuussa 2012, että ”hallitus arvioi henkilöstömitoituksen toteutumisen vanhuspalvelulaissa tarkoitetulla tavalla vuoden 2014 aikana ja mikäli ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä ei ole saavutettu suosituksen mukaista henkilöstömitoitusta (vähintään 0,5), antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä”.

THL ja Valvira ovat seuranneet vanhuspalvelulain toimeenpanoa ennen ja jälkeen lain voimaantulon. Tilanne on vanhuspalvelulain voimaan astumisen jälkeen parantunut huomattavasti, mutta se ei kuitenkaan lohduta niiden palveluyksiköiden vanhuksia ja heidän omaisiaan, jossa ei ole edelleenkään riittävästi hoitajia. Näitä alimitoitettuja palveluyksiköitä on edelleen peräti 10 prosenttia ja niissä asuu melkein 4000 ikäihmistä.

Sitovia henkilöstömitoituksia tarvitaan. Kyse on ihmisoikeuksiin kuuluvasta oikeudesta saada riittävää hoitoa ja hoivaa ja arvokas vanhuus. SDP:n tavoin sitovia henkilöstömitoituksia on vaatinut myös perushoitajaliitto SuPer.

Kokoomuslaisten on usein kuultu sanovan, että laitoshoidon sitova mitoitus merkitsisi hoitajien vähentämistä kotihoidosta. Moinen vastakkainasettelu on epäreilua vanhuksia kohtaan. Riittävää henkilöstön määrää tarvitaan molempiin, eikä toinen sulje pois toista. On myös väitetty, että minimimitoituksen säätäminen tekisi minimistä maksimin. Tämäkään väite ei pohjaa mihinkään todelliseen. Jo nykyisellään minimisuosituksesta huolimatta hoitolaitoksissa arvioidaan hoitajien mitoitus hoidon tarpeen mukaan. Niin olisi jatkossakin, sillä erolla, että lakisääteinen minimimitoitus tekisi alimitoituksen laittomaksi.

Ei ole oikein, että melkein 4000 ikäihmisen riittämätön hoito ja hoiva hyväksytään ja jäädään odottamaan asian korjaantumista itsekseen. Parantunut tilanne on vanhuspalvelulain huolellisen seurannan ansiota. Kokoomuksen maalailemia riskejä suurempi vaara on siinä, että ilman sitovia henkilöstömitoituksia tilanne palautuu sellaiseksi kuin se oli ennen henkilöstömitoituksesta aloitettua lainvalmistelua ja siihen liittyvää seurantaa.

Välillä kuulee, että vanhuspalveluiden ongelmat ratkeavat, kunhan hoitajat tekevät työnsä oikealla asenteella. Mielestäni moinen on loukkaavaa niin hoitajia kuin hoidettavia kohtaan. Viimeksi tällaisen väitteen esitti A-studion haastattelema "asiantuntija".

Meidän poliitikkojen on muistettava puolustaa kaikessa päätöksenteossa yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Vanhuspalvelulaki ja eduskunnan yksimielisesti edellyttämä nollatoleranssi liian vähäiselle hoitotyöntekijöiden määrälle on konkretiaa, joka koskettaa juuri kaikkein eniten apua tarvitsevia. Lisää henkilökuntaa tarvitaan myös vanhusten kotihoitoon, koska yhä huonokuntoisempi vanhus jää asumaan kotiinsa. Kodista ei kuitenkaan saa tulla vanhukselle vankilaa ja hänen pitää päästä asianmukaiseen laitoshoitoon silloin kun siihen on tarve.

Kun aloitin vanhuspalvelulain valmistelun v 2011 mediassa kerrottiin jatkuvasti laitoshoidossa heitteille jätetyistä vanhuksista. Minua hävetti silloin Suomen puolesta, ja tulee hävettämään edelleen, jos nyt hyvään alkuun saatu mitoitusasia päästetään ennalleen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhuspalvelut, hoitomitoitus

Lapsikohu ja miten sitten kävi

Maanantai 9.2.2015 klo 12:42 - Maria

Muistatteko vielä, kun Suomen sosiaaliviranomaisia syytettiin venäläisten perheiden huonosta kohtelusta ja väitettiin lapsia jopa vietävän keskellä kirkasta päivää ihan tavallisilta venäläisturisteilta, mikäli lasta oli läimäytetty pyllylle?

Euroopan neuvosto käsitteli tammikuussa suomalaisen ja eurooppalaisen lastensuojelun tilaa. Raportista vastuussa ollut venäläinen parlamentaarikko Olga Borzova ei löytänyt todisteita Venäjän mediassa esiintyneistä ja etenkin dosentti Johan Bäckmanin lietsomista väitteistä, joiden mukaan suomalaisviranomaiset syrjivät ja kaltoinkohtelevat venäläistaustaisia perheitä lastensuojelussa.

Raportin alkusysäys tapahtui syksyllä 2012, kun venäläisissä tiedotusvälineissä kohistiin Suomessa asuvan venäläisen naisen lasten huostaanotoista. Asia nousi korkean tason kysymykseksi, kun presidentti Niinistön ja presidentti Putinin välisen huipputapaamisen jälkeen kyseltiin, oliko lapsikohu ollut agendalla ja heikensikö se maittemme välisiä suhteita.

Olin silloin ministeri ja jouduin itsekin tasavallan presidentin ja ulkoministerin ohella korjailemaan venäläisessä mediassa esiintyviä hyvinkin erikoisia väitteitä ja vastailemaan kysymyksiin suomalaisten lastensuojeluviranomaisten toiminnasta. Huostaanotetaanko venäläisen turistiperheen lapsia pelkän läimäyksen seurauksena? Viedäänkö venäläiseltä äidiltä lapsenoikeudet siksi, että hän on venäläinen, eikä puhu kunnolla suomea? Eräs mediatapaaminen järjestettiin eduskunnassa ja muistan hyvin, kuinka venäläiset toimittajat vaikuttivat jopa tyytyväisiltä, kun heille selostettiin asioiden oikea laita. Seuraavina päivinä venäjällä ilmestyneet lehdet sisälsivätkin asialliset artikkelit aiheesta.

Samoihin aikoihin Euroopan neuvostossa EN-valtuuskunnan puheenjohtaja Aleksei Pushkov teki aloitteen, että Euroopan neuvosto selvittäisi sosiaaliviranomaisten väärinkäytöksiä lasten huostaanottotapauksissa.

Oli ilmeistä, että asiaa masinoitiin Venäjän lapsiasiamiehen toimesta kenties jopa hänen henkilökohtaisten ambitioittensa ajamana.

Mutta isosta kohusta jäi selvityksen jälkeen kovin vähän villoja. Raportoijaksi valittu venäläinen kansanedustaja Olga Borzova keräsi selvitystään varten yli kahden vuoden ajan tietoja lähes kolmestakymmenestä Euroopan neuvoston jäsenmaasta sekä vieraili Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Romaniassa.

Tapasin venäläistä raportoijaa useasti hänen työnsä aikana. Yhteistyö oli asiallista ja tuloksellista. Borzova kiinnitti huomiota muun muassa suomalaisten lastensuojeluviranomaisten liian heikkoon resursointiin sekä lasten liian vähäiseen sijoittamiseen sukulaisten kuten isovanhempien huomaan, huolimatta siitä, että laki edellyttää esimerkiksi isovanhempien asettamisen etusijalle lapsen sijoituksessa.

Suomalaisviranomaisten ei kuitenkaan havaittu kohtelevan perheitä huonosti etnisen taustan perusteella.

Lopullisessa raportissa Suomi mainitaan vain kolme kertaa: huostaan otetuista lapsista vain pieni osa sijoitetaan sukulaisperheisiin, biologisten vanhempien taustoja ei tilastoida riittävän tarkasti ja sosiaaliviranomaisten resurssit ovat riittämättömät.

Samat huomiot koskevat myös useita muita Euroopan neuvoston jäsenmaita.

Viime viikolla ilmestyneessä Venäjällä suositussa Moskovskij Komsomolets - lehdessä olikin peräti yllättävä etusivun juttu. Lehti, jossa oltiin paria vuotta aiemmin suomittu Suomea rankalla kädella lapsiasioissa, käytännössä tuhosi kaikki Venäjän mediassa viime vuosina Suomen lastensuojelusta luodut kielteiset myytit.

Lehti on haastatellut useita Suomessa asuvia venäläisiä, jotka kertovat omista kokemuksistaan niin lastensuojelusta kuin suomalaisten ja venäläisten kulttuurieroista. Kuvaavaa oli erään haastateltavan tarina, jossa hän kertoi tunnistavansa maahan ensimmäistä kertaa saapuvat venäläiset perheet muun muassa lasten julkisesta sättimisestä ja jopa läimimisestä. Lehden mukaan suomalaiset eivät tällaista hyväksy.

Lapsikohu Suomen ja Venäjän välillä on siis laantunut. Tai ainakin siihen asti, kunnes jollekin tulee uusi tarve kohottaa profiiliaan syyttämällä Suomea asioista, joilla ei ole perää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lastensuojelu, lapsikohu, huostaanotot

Hyvinvointiyhteiskunta on museokamaa

Keskiviikko 3.9.2014 klo 14:03 - Maria

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila totesi äskettäin, että ”Suomi ja osittain koko Eurooppa alkaa muistuttaa ulkoilmamuseota, jota meillä ei ole varaa pitää yllä”.

Sana museo on tässä yhteydessä mielenkiintoinen valinta. Museo sana juontaa juurensa muinaisen kreikan sanaan mouseion. Sillä tarkoitettiin paikkaa, joka oli pyhitetty muusille. Museot ovat siis alun alkaen paikkoja, joista on haettu innostusta ja inspiraatiota. Sana inspiraatio sisältää puolestaan ajatuksen hyvällä hengellä täyttymisestä.

Vaikka EK:n Kokkila kutsui Suomea ulkoilmamuseoksi, hän tuskin tarkoitti lausunnollaan sitä, että Suomi muistuttaa paikkaa, josta vierailija ja paikallinen asukki voi hakea inspiraatiota. Vaikka ei tämäkään ole täysin perusteeton näkemys.

Hyvinvointivaltio on monelle maalle vain kaukainen visio siitä mihin pyrkiä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on sisäänkirjattuna koulujärjestelmäämme. Päivähoitojärjestemämme on mahdollistanut äitien työssäkäynnin. Vielä toistaiseksi jokaisella suomalaisella on lakiin kirjattu oikeus saada tarpeen mukaiset sosiaali-ja terveyspalvelut, jotka perustuvat tasavertaisuuden ajatukselle. Katuvalomme palavat öisin, rikollisuus on vähäistä. Tiivistettynä, Suomi on aika hyvä maa.

Se, että suomalainen hyvinvointivaltio on pohjaltaan mureneva ei ole seurausta siitä, että meillä on haluttu kehittää yhteiskuntaa pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti. Se on seurausta siitä, että me olemme epäonnistuneet tässä tehtävässä. Veronkierto on jo pitkään rapauttanut yhteisesti omistettuja palveluitamme. Puhumattakaan rakenteittemme dynamiikan puutteesta. Kokkilan analogiaa mukaillen, jos museon muusapatsaista käydään napsimassa paloja, on ennen pitkää jälkellä kasa romua.

Päämääränä päivitetty hyvinvointiyhteiskunta on enemmän kuin hyvä. Hahmottelutyö siitä miten tuohon päämäärään päästään on kadonnut jonnekin globaalien ongelmien seurannaisvaikutuksien mereen. Ja rehellisyyden nimissä on todettava myös, että yhteiskunnan kehittämisen suunnan näkemyksetkään eivät aina kohtaa, kuten vaikkapa sote-uudistuksen kohdalla on käynyt. Jatkuva riitely siitä, kuinka suuren osan julkisista palveluista pitäisi antaa yksityisen sektorin hoidettavaksi on ollut julkisten palveluiden kehittämiselle lamauttavaa. Ja on samalla antanut syyn argumentoida julkisesti tuotettuja julkisia palveluita vastaan.

Kun joku sanoo hyvinvointivaltiota tai hyvinvointiyhteiskuntaa museokamaksi, mitä hän oikeasti tarkoittaa?

Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjassa Tyyris Tyllerö kertoo oman näkemyksensä sanojen merkityksestä:"Kun minä panen sanan tekemään ylitöitä, maksan sille aina vähän ylimääräistä siitä vaivasta." Keskutelussa Suomen tulevaisuudesta olisi hyvä alku, jos päästäisiin edes sellaiselle keskustelun tasolle, jossa kaikki tahot kertoisivat rehellisesti, mitä tarkoittavat hyvinvointiyhteiskunnalla. Joillekin se tuntuu olevan pahin kirosana, toisille täyttä museokamaa.

2 kommenttia . Avainsanat: Hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio

Populismi vs. vastuullisuus

Torstai 24.10.2013 klo 11:13 - Maria

Minkälaisessa yhteiskunnassa Sinä haluaisit asua? Tällainen kysymys esitettiin kahdeksasluokkalaisen poikani historian tunnilla. Käsittelyssä oli Eurooppa ja Yhdysvallat New Yorkin pörssiromahdusta ennen ja sen jälkeen.

Lue lisää »

3 kommenttia .

SDP:n ajettava nollatyösopimukset alimpaan helvettiin

Maanantai 16.9.2013 klo 13:32 - maria

Mikä on nollatyösopimus? Yksinkertaistettuna se tarkoittaa ihmisen sitomista yhden työnantajan työntekijäksi vailla lupausta työstä tai palkasta.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: nollasopimukset, työmarkkinat, palkka,

Erikoista sotemölinää

Sunnuntai 7.4.2013 klo 12:52 - maria

Sote-keittiön liepeillä on ollut tämän hallituskauden aikana monta häärijää. Vanhan viisauden mukaan soppa ei liian monesta kokista parane, mutta silti yksi jos toinen on käynyt tuomassa omia ainesosiaan pataan heitettäväksi. Mielipiteet ovat leiskuneet, kalikat kolisseet, padat ja kattilat soineet. Tokkopa edes Gordon Ramsay on tällaista meininkiä nähnyt.

Lue lisää »

31 kommenttia . Avainsanat: sote-uudistus

Lisää kirjoituksia